Sodankylän valtava malmiesiintymä on pitkän työn tulos

Maailman neljänneksi suurin kaivosyhtiö Anglo American ilmoitti tänään tehneensä suuren malmilöydön Sodankylässä.

Malmilöytö on hyvin systemaattisen työn tulosta, kertoo Geologian tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Pekka Nurmi.

– Olemme uskoneet, että Suomessa on vielä paljon löytämättömiä malmeja, Nurmi sanoo.

Malmilöydöksessä on noussut esiin poikkeuksellisen korkeita nikkeli-, kupari- ja platinaesiintymiä.

– Tämänpäiväisten tietojen perusteella siinä on valtavan hyviä kairauslävistyksiä sekä huikeita kupari- ja nikkelipitoisuuksia, Nurmi sanoo.

– Esiintymä on tyypiltään sellainen, että siinä on hyvin massiivista osaa, joka on paksuimmillaan useita kymmeniä metrejä. Esiintymän kokonaispaksuus on jopa yli 200 metriä.

Kaivostoiminnan aloittaminen vaatii lisätutkimuksia

Löydöksen tarkkaa kokoa ei vielä tiedetä, joten esiintymää on toistaiseksi vaikea verrata kansainvälisesti muihin löydöksiin.

– Siellä on kairattu nyt 28 kilometriä. Sanoisin että kairausreikiä pitää tehdä vähintään sata kilometriä lisää ennen kuin saadaan kunnon malmiarvioita, Nurmi toteaa.

Kaivostyöläisten ei aivan heti kannata laittaa työpaikka-anomuksia Sodankylän suuntaan.

– Jatkotutkimuksia täytyy tehdä vielä runsaasti. Kaivostoimintaa tuskin aloitetaan ainakaan viiteen vuoteen, Nurmi sanoo.

Kaivoksen ympäristövaikutuksesta ei Nurmen mukaan tarvitse olla huolissaan.

– AngloAmericalla on korkeat standardit ympäristöllisessä ja sosiaalisessa mielessä. En usko, että siinä on mitään riskiä, Nurmi sanoo.

Katso elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen haastattelu (Seitsemän uutiset 2.11.2011)

Katso Hannu Alstan raportti Sodankylästä (Kymmenen uutiset 2.11.2011)

Lue myös:

    Uusimmat