Snowden: Yhdysvallat hakkeroi myös kiinalaisten tekstiviestejä

Yhdysvaltain hallitus on kerännyt tietoa miljoonista tekstiviesteistä kiinalaisilta matkapuhelinyhtiöiltä, kertoo amerikkalainen Edward Snowden hongkongilaiselle sanomalehdelle.

Snowdenin mukaan Yhdysvaltain vakoojat ovat tunkeutuneet muun muassa maineikkaan pekingiläisen yliopiston ja kiinalaisen valokuituoperaattorin tietoihin.

Sunday Morning Post -lehti kertoo Snowdenin toimittaneen asiakirjoja, jotka osoittavat yksityiskohtia tietokonehyökkäyksistä ja IP-osoitteiden urkkimisista neljän vuoden ajalta. Hallitukselta peräisin olevat tiedot osoittavat, että Kiinassa vaihdettiin viime vuonna lähes 900 miljardia tekstiviestiä.

Entinen Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:n työntekijä Edward Snowden on saanut Yhdysvalloissa syytteen vakoilusta. Snowden vuosi kesäkuun alussa julkisuuteen tietoja verkkotiedusteluohjelmista. Hänen arvellaan piileskelevän Hongkongissa.

Yhdysvallat haluaa Snowdenin

Yhdysvallat painostaa Hongkongia päättämään pian tietovuotaja Edward Snowdenin luovuttamisesta.

– Ellei Hongkong toimi pian, se hankaloittaa kahdenvälisiä suhteitamme ja herättää kysymyksiä Hongkongin sitoutumisesta oikeuteen, sanoo presidentti Barack Obaman hallinnon edustaja nimettömänä.

Snowdenin kerrotaan olevan Hongkongissa "turvallisessa paikassa". Kiinalaisen lehden mukaan häntä ei ole otettu kiinni eikä hän ole poliisin valvonnassa.

Snowdenin saaminen Yhdysvaltoihin voi viedä vuosia, vaikka Yhdysvalloilla ja Hongkongilla on luovutussopimus. Snowdenia vastaan on nostettu useita syytteitä, joista osalle ei ole vastinetta Hongkongin laeissa. Lisäksi Kiina voi periaatteessa kumota minkä tahansa päätöksen, jonka hongkongilaisoikeus tekee.

Jos Snowden todetaan syylliseksi vakoiluun, hänet voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeuteen ja suuriin sakkoihin.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat