SM-liigajoukkue teki yllättävän ratkaisun ennen ottelua – näin päävalmentaja perustelee päätöstä: "Kaikkea pitää kokeilla"

KalPa haki täydet kolme pistettä Turusta, kun se otti 3-1-yllätysvoiton TPS:stä.  Ennen ottelua nähtiin erikoinen tilanne, kun KalPan maalin suulla ei pelannutkaan joukkueen ykkösmaalivahti.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa perjantai-illan TPS-KalPa-ottelusta.

KalPa oli ilmoittanut alustavissa kokoonpanoissa, että Denis Godla torjuisi TPS:ää vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan joukkue vaihtoi maalivahtiaan ennen ottelun alkua. 

Jonathan Iilahti luistelikin ottelun alkaessa maalin suulle. KalPan päävalmentaja Sami Kapanen kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa syyn maalivahdinvaihdolle.

– Kaikkea pitää koittaa ja päädyimme tällaiseen. Ei ole mitään isoa. Jonathan ei ole pitkään aikaan pelannut ja tänään (perjantaina) oli hyvä hetki heittää hänet tulille. Mies vastasi haasteeseen vahvasti ja pelasi todella varman pelin, Kapanen totesi.

Iilahti pelasikin vakuuttavasti, sillä hän torjui yhteensä 33 torjuntaa. KalPa pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun se kohtaa Lukon Raumalla.

Lue myös:

    Uusimmat