Mainos

SKOPille valituslupa

Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan SKOP Oyj:lle jutussa, jossa yrityspankki vaatii vahingonkorvauksia entiseltä johdoltaan.

Helsingin hovioikeus vapautti joulukuussa SKOPin eli entisen Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin pankin entisen johdon kaikista vahingonkorvauksista.
Hovioikeus katsoi, ettei näyttöä huolimattomasta luotonannosta ollut. Täten hovioikeus kumosi Helsingin käräjäoikeuden päätöksen, jolla muun muassa SKOPin entinen pääjohtaja Christopher Wegelius oli tuomittu miljoonien markkojen vahingonkorvauksiin huolimattomasta luotonannosta.

Hovioikeus vapautti Wegeliuksen lisäksi myös pankin johtokunnan jäsenet Veijo Laakson ja Juhani Riikosen heille tuomituista korvauksista. Wegeliukselle, Riikoselle ja Laaksolle oli tuomittu käräjäoikeudessa yhteensä kymmenen miljoonan markan korvaukset.

SKOPin ylimääräinen yhtiökokous päätti kanteiden nostamisesta entistä johtoa vastaan syksyllä 1993 erityistilintarkastuksen jälkeen. Kanteiden mukaan Interpolator-konsernin lainoittamisesta aiheutui pankille vahinkoa 375 miljoonaa markkaa, Tampella-konsernista yli 2 miljardia markkaa ja muusta kotimaisesta rahoituksesta yli 900 miljoonaa markkaa. Kansainvälinen rahoitus vei pankilta 572 miljoonaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.