Skandaali Japanissa - Olympus manipuloi tulostaan vuosikymmeniä

Japanilaisen kameravalmistaja Olympuksen toiminnasta on paljastunut laajoja väärinkäytöksiä.

Olympus on ilmoittanut peitelleensä yrityksen sijoitustappioita vuosikymmenten ajan erilaisilla konsulttipalkkioilla ja epäilyttävillä yritysostoilla. Tappioiden peittelyyn on käytetty satoja miljoonia dollareita, ja varoja on siirrelty mm. veroparatiiseihin perustettuihin yhtiöihin.

Kameranvalmistajan johto tunnustaa nyt, että väärinkäytöksiä on jatkunut jopa 30 vuoden ajan.

Olympuksen nykyisen toimitusjohtajan Shuichi Takayaman mukaan peittelyn takana ovat lokakuussa paikkansa jättänyt entinen hallituksen puheenjohtaja Tsuyoshi Kikukawa, apulaisjohtaja Hisashi Mori ja tilintarkastaja Hideo Yamada.

Ruotsalaisen E24 -talouslehden mukaan kolmikkoa voi uhata jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus.

Lokakuun puoliväliin asti Olympuksen toimitusjohtajana työskennellut britannialainen Michael Woodford kertoo joutuneensa jättämään paikkansa, koska hän kieltäytyi peittelytoiminnasta. Yhtiö puolestaan perusteli potkuja sillä, että Woodford ei ymmärtänyt yhtiön johtamistyyliä ja japanilaista kulttuuria.

Asiantuntijoiden mukaan skandaali kertoo avoimuuden puutteesta japanilaisessa yritystoiminnassa.

Tokion pörssi haluaa asiasta lisäselvityksiä, ennen kuin Olympuksen osakekauppaa ryhdytään valvomaan. Yhtiön osake laski tänään 29 prosenttia Tokion pörssissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat