SKAL vetoaa: Älkää hidastelko juhannusliikenteessä

Suomen Kuljetus- ja logistiikka SKAL ry vetoaa hidastelukampanjaa puuhaaviin rekkakuskeihin, jotta aikeet juhannuksen mielenilmauksesta jätettäisiin sikseen.

Osa kuljettajista on ilmaissut olevansa valmis hidastelemaan juhannusliikenteessä, jotta alan ongelmat otettaisiin tosissaan. Kuljetusyrittäjien keskuudessa on viikon verran kiertänyt tekstiviestejä, joissa kehotetaan lamauttamaan juhannusliikenne ajamalla mateluvauhtia torstaipäivästä lähtien.

Liiton puheenjohtaja Ahti Myllys toteaa, että toteutuessaan kampanja vahingoittaa ainoastaan alan imagoa, jos liikenteen tukkimisella pilataan miljoonan ihmisen juhannus.

SKAL ilmoittaa kuitenkin olevansa tyytyväinen neuvoteltuaan aamulla kriisistä ministeriöiden kanssa, vaikka konkreettisia tuloksia ei saatukaan aikaiseksi.

Selkeä viesti oli, ettei verohelpotuksia ole auto- ja kuljetusalalle tulossa.

Liiton mukaan nyt olisi keskityttävä neuvottelemaan asiakasyritysten kanssa, jotta kuljetusten hinnat saadaan nostettua kannattavalle tasolle myös pienemmissä yrityksissä.

Ratkaisuja haetaan taas ensi viikon keskiviikkona, jolloin elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ja työministeri Tarja Cronberg (vihr.) tapaavat kaikki alan keskeiset osapuolet.

Autonkuljettaja Raimo Holopainen Vantaalta, uskoo, ettei hidastelulla ole toivotunlaista vaikutusta.

- Vain väärät ihmiset joutuvat kärsimään asiasta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat