Mainos

SK: Suposta tehtiin rikosilmoitus

Suojelupoliisista on tehty tutkintapyyntö valtakunnansyyttäjänvirastolle, kertoo Suomen Kuvalehti verkkosivuillaan.

Virastoa pyydetään selvittämään, syyllistyikö Supo-johto viime joulukuussa rikokseen poistaessaan ylitarkastaja Matti Mikkolan kulkuoikeudet ja pääsyn poliisin tietojärjestelmiin.

Noin kuukausi ennen tapahtumaa Mikkola oli kertonut Suomen Kuvalehdessä, että oli joutunut järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi Supossa.

Lehden mukaan Supo perusteli oikeuksien rajoittamista sillä, ettei Mikkola ollut kertonut työnantajalleen haastattelusta.

Tutkintapyyntöä selvitellään parhaillaan valtakunnansyyttäjänvirastossa. Ratkaisuja mahdollisesta esitutkinnasta on odotettavissa ensi viikolla.

Supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara sanoo, ettei tapauksesta ole vielä tullut virallista tietoa Supolle.

- Aina toivotaan, että tällaiset asiat selvitetään mahdollisimman nopeasti, viestintäpäällikkö sanoo.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.