SK: Seisomme Katais-jutun takana

Suomen Kuvalehden (SK) päätoimittaja Tapani Ruokanen kertoo, että lehti seisoo pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) lähtöaikeista kertovan lehtijuttunsa takana.

Jutun toinen kirjoittaja Tuomo Lappalainen kommentoi Twitterissä, että juttua varten on tehty paljon taustatyötä, ja että tekijöillä oli täysi syy olettaa lähteiden tietävän kertomistaan asioista. Lehti ei nimeä jutussa lähteitä tiedolleen.

Katainen itse on kiistänyt jutussa esitetyt väitteet, joiden mukaan ministerin olisi tarkoitus ennen syksyä keskustella lähimpiensä kanssa puheenjohtajan ja pääministerin vaihdoksesta.

- Väite on täysi uutisankka, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. En ole jättämässä tehtäviäni enkä ole asiasta keskustelemassa syksyllä kenenkään kanssa. Jos joku muuta väittää, hän valehtelee tietoisesti, Katainen viestitti.

Kataisen esikunta kiisti väitteet eilen. Puolueen varapuheenjohtajista Janne Sankelo ja Anne-Mari Virolainen eivät olleet tietoisia asiasta.

Julkisuudessa on aiemmin arveltu, että Katainen voisi olla ehdolla EU-komissaariksi ensi vuoden eurovaalien jälkeen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat