SK:n kysely: Juomakielto lisäsi humaltuneiden määrää Pori Jazzeilla

Satakunnan Kansan lukijakyselyssä ilmeni, että omien piknik-juomien kieltämisen jälkeen festivaaliyleisö on ollut entistä enemmän humalassa. Lukijoiden mukaan syynä on se, että jazzeille saavutaan aiempaa vahvemmin humaltuneena.

Satakunnan Kansan lukijoista 85 prosenttia ei pidä Pori Jazzien juomakieltoa järkevänä, ja peräti 73 prosenttia koki festivaaliyleisön olevan muutoksen jälkeen enemmän humalassa kuin aiemmin. 

Järjestyksenvalvonnasta jo usean vuoden vastannut SGL-Turvapalvelut Oy on myös huomannut yleisössä tapahtuneen muutoksen.

– Päihtyneitä on ollut kahtena viime vuonna aiempaa enemmän. Tähän tosin voi vaikuttaa myös se, että tapahtuma kestää nyt pitkälle yli puolenyön. Ihmisillä on tuntikausia enemmän aikaa nauttia alkoholia, turvallisuusjohtaja Aki Äijälä sanoo lehdelle.

Omien juomien tuominen Kirjurinluodon Pori Jazz -festivaaliin kiellettiin vuonna 2014. Poliisin mukaan juuri tuona vuonna ihmiset olivat alueella entistä humaltuneempina. Viime vuonna alkoholin kulutus sen sijaan oli tasaantunut, mutta poliisi arvelee osasyynä olleen viime vuoden kolean sään.

Pori Jazz ei allekirjoita Satakunnan Kansan kyselyn tuloksia.

– Aika marginaalinen porukka on konserteissa örveltämiskunnossa. Suurin osa ihmisistä tulee edelleenkin kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan tunnelmasta, tapahtuman toimitusjohtaja Janne Nieminen sanoo lehdelle.

Poliisin mukaan humaltuneet konserttivieraat eivät ole työllistäneet virkavaltaa juomakiellon voimaantulon jälkeen aiempaa enempää.

Suomen tiukkaan alkoholilainsäädäntöön kaavaillaan muutoksia, kerrottiin toukokuussa:

Tällaisia muutoksia alkoholilakiin suunnitellaan 1:42

Lue myös:

    Uusimmat