Siwat ja Valintatalot eivät polje hintoja – voisi johtaa uuteen kohuun

Siwoja ja Valintataloja pyörittävä Suomen Lähikauppa ei ole lähtenyt mukaan omilla tuotemerkeillä kilpailuun. Kun suurimmat kauppaketjut Kesko ja S-ryhmä pyrkivät kasvattamaan omien merkkien osuutta myynnistään, Lähikauppa on päättänyt keskittyä tärkeimpiin brändituotteisiin.

Lähikaupan myymiä omia merkkejä ovat hankinta- ja logistiikkapalveluja tarjoavan Tukon Eldorado ja First Price -tuotteet. Niiden osuus on vain kuusi prosenttia yhtiön myynnistä. Se on lähes kaksi kertaa vähemmän kuin Päivittäistavarakaupan jäsenyritysten omien merkkien myynti keskimäärin.

– Olemme fokusoituneet enemmän meneviin merkkituotteisiin, joita asiakkaat odottavat, sanoo Suomen Lähikaupan toimitusjohtaja Ralf Holmlund.

Lidlissä omat tuotemerkit kattavat suuren osan myynnistä. Kesko on aiemmin ilmoittanut tavoittelevansa neljänneksen ja S-ryhmä viidenneksen osuutta omille merkeilleen. Esimerkiksi Keskon Pirkka-sarjaan kuuluu jo yli 2 200 tuotetta, ja määrä kasvaa noin sadalla vuosittain.

Omien merkkien tuotteet ovat usein halvempia kuin vastaavat merkkituotteet. Halpaa hintaa selittävät laaja tuotanto ja vähäiset markkinointikulut.

Holmlund luottaa Lähikaupan strategiaan. Jos hintoja poljetaan liian alas, voidaan muissa asioissa tehdä vääriä päätöksiä. Hän viittaa esimerkiksi hevosenlihakohuun.

– Ehkä viimeaikainen keskustelu on osoittanut, että valintamme on ollut oikea.

Lähikauppa sulki myymälöitä ja vähensi työntekijöitä

– Suomen Lähikauppa teki viime vuonna voittoa viiden tappiovuoden jälkeen. Tulos kääntyi runsaat 6 miljoonaa euroa plussalle, kun vielä 2010 tulos oli 16 miljoonaa pakkasella.

– Kurssi kääntyi, kun myymäläverkon kannattavuutta ja rahoitustilannetta parannettiin sekä kuluja karsittiin. Kauppoja suljettiin 70, ja työntekijöiden määrä väheni.

– Lähikaupalla oli vuoden lopussa 665 kauppaa, joista Siwoja oli 495, Valintataloja 167 ja Euromarketeja 3. Työntekijöitä oli kokoaikaiseksi muutettuna reilut 3 400.

– Kuluvan vuoden aikana on tarkoitus avata 15–20 uutta myymälää. Yhtiö keskittyy isojen markettien sijasta lähikauppaan.

Kauppoja myös taajamiin

Holmlund on tyytyväinen eduskunnan käsittelyssä olevaan kilpailulain muutokseen, jonka on määrä astua voimaan syyskuussa. Kesko ja S-ryhmä joutuisivat noudattamaan vaatimuksia, jotka koskevat määräävässä markkina-asemassa olevia yrityksiä.

Määräävä markkina-asema syntyy, jos kaupalla on yli 30 prosentin markkinaosuus. S-ryhmän osuus on noin 45 ja Keskon 35 prosenttia, kun kolmanneksi suurin toimija Lähikauppa jää noin kahdeksaan prosenttiin.

Lain tarkoitus on parantaa kilpailua ja estää määräävän aseman väärinkäyttö. Tällaista toimintaa on esimerkiksi se, jos yritys käyttää vahvaa asemaansa kilpailijoiden markkinoilta poistamiseksi. Tuotteita voidaan vaikkapa myydä kohtuuttoman kalliilla tai halvalla.

Holmlund toivoo, että lakimuutos johtaisi nykyistä tasavertaisempaan kilpailuun markkinoilla. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi valvontaa lisäämällä.

Holmlundin mukaan pienen volyymin toimija ei välttämättä saa tavarantoimittajilta samanlaista kohtelua kuin viisi kertaa isompi ostaja. Taajamiin ei myöskään kaavoiteta tarpeeksi liikepaikkoja kaupoille, ja kaupan palvelut siirtyvät taajamien ulkopuolelle, Holmlund sanoo.

Rahasto haluaa investoida

Lähikauppa teki viime vuonna voittoa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Tulos kääntyi yli kuusi miljoonaa euroa plussalle, kun edellisvuoden tulos oli saman verran miinuksella. Säästöjä on saatu esimerkiksi myyntikatteen parantamisesta ja myymälöiden sulkemisista.

Kilpailuvirasto hyväksyi viime viikolla Lähikaupan myynnin sijoitusrahasto Triton Fund III:lle. Holmlundin mukaan Triton haluaa satsata kauppaverkon kehittämiseen. Suunnitelmissa on avata parikymmentä uutta lähikauppaa kasvukeskuksiin kuluvana vuonna.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat