Siviilipalvelusuudistus jakaa hallituksen

Siviilipalvelusajan lyhentäminen on jakanut hallituksen selvästi kahtia. Kiistaa on puitu hallituksen iltakoulussa tänään mutta ratkaisuun ei päästy

.

Työministeriön ehdotuksen mukaan siviilipalvelusaikaa lyhennettäisiin 13 kuukaudesta 11 kuukauteen.
Kokoomus on selkeästi palvelusajan laskua vastaan, samoin RKP:n edustaja puolustusministeri Jan-Erik Enestam on myös vahvasti tällä kannalla. Toistaiseksi hallituksen voimasuhteita ei tässä kiistassa ole laskettu. Enestamin mukaan kannat hallituksen sisällä ovat joka tapauksessa kaukana toisistaan.

Työministeri Tarja Filatov on jo aiemmin yrittänyt tuoda ehdotusta valtioneuvoston käsittelyyn. Pääministeri Paavo Lipponen on on lähtenyt siitä, että hallituksella pitäisi olla yhteinen kanta ja ettei asiasta pitäisi äänestää. Taustalla lienee pelko, että hallituksen esitys saattaisi kaatua eduskunnassa. Enestam uskoo, että eduskunnan enemmistö ei hyväksyisi Filatovin esitystä. Asiaa pohtinut selvitysmies ehdotti taannoin, että palvelusaika laskettaisiin 10-11 kuukauteen. Filatovin mukaan ratkaisussa päädyttiin pienempään mahdolliseen lyhentämisaikaan.

Ei rangaistuksen luonteinen

Filatov perustelee muutosta kansainvälisillä laskelmilla palvelusaikojen rasittavuudesta. Kansainväliset järjestöt ovat lähteneet siitä, että palvelusajan pituus ei saa olla rangaistuksen luonteinen. Enestam korosti, että ministeriön laskelmissa on unohdettu varusmiesten kertausharjoitusvelvoite. Velvoite on lain mukaan 60-100 päivää. Näitä ei hänen mielestään voi mitenkään jättää laskelmissa pois. Sen sijaan pitäisi puhua kokonaispalvelusajoista. Näillä näkymin valtioneuvoston istuntoon tulee esitys palvelusajan lyhentämisestä 11 kuukauteen. Enestam ei pitäisi mitenkään kauheana asiana, vaikka asiasta äänestettäisiinkin.

Muutokseen palataan huomenna valtioneuvoston istunnossa. Jollei kompromissia löydy, lakiesityksestä äänestetään.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat