Siviilipalvelusaikaa vaaditaan lyhyemmäksi

Aseistakieltäytyjäliitto vaatii siviilipalvelusajan lyhentämistä. Siviilipalvelusaika on yli puolitoista kertaa pitempi kuin varusmiesten uusi keskimääräinen palvelusaika.

Uudessa asevelvollisuuslaissa lyhin varuspalveluaika on kuusi kuukautta. Ensimmäinen erä kuuden kuukauden varusmiehiä astui palvelukseen tänään.

Työministeriö suunnittele pitävänsä nykyisen 13 kuukauden siviilipalvelusajan ennallaan, vaikka varusmiesaika lyhenee. Työministeri Liisa Jaakonsaaren erityisavustajan Pertti Rauhion mukaan tähän mennessä ei ole esitetty tarpeeksi hyvää syytä palvelusajan lyhentämiseen, vaikka varusmiespalvelun pituus muuttui. Aseistakieltäytyjäliitto aikoo kokoontua heinäkuun puolivälissä päättämään joukkotoimista siviilipalveluslain muuttamiseksi. Aiemmin liitto on järjestänyt muun muassa mielenosoituksia ja lakkoja siviilipalvelupaikoilla.

-Tällä hetkellä varusmiesten ja siviilipalvelusmiesten palvelusaikojen suhde on huonompi kuin 1987-91. Silloin järjestettiin työnseisauksia ja lakkoja, sanoo lakiasiainsihteeri Juha Keltti Aseistakieltäytyjäliitosta. 1991 asti siviilipalvelus kesti 16 kuukautta.

Amnesty International ei hyväksy valmisteilla olevaa siviilipalveluslakia. Järjestön mukaan 13 kuukauden siviilipalvelusaika muistuttaa rangaistusta, koska lyhin asepalveluaika on yli kaksi kertaa lyhyempi. Amnesty suunnittelee adoptoivansa siviilipalveluksesta kieltäytyviä mielipidevangeiksi, mikäli sivariaika ei lyhene.

Lue myös:

    Uusimmat