Mainos

Siviilien tilanne vakava Sri Lankassa

Tuhansia siviilejä on edelleen saarroksissa Sri Lankan taistelualueilla. Sri Lankassa työskentelevän Punaisen Ristin suomalaistyöntekijän Hachim Badjin mukaan siviililen tilanne on erittäin vaikea.

- Tilanne on pahin, mitä on nähty kymmeniin vuosiin. Ruoka on loppu, sanitaatiosta ei voi puhuakaan ja lääkkeitä ei ole, Sri Lankasta tavoitettu Badji kertoo.

Badjin mukaan taistelujen taukoamisesta ei ole aivan täyttä varmuutta. Hänen mukaan valtio kertoo taistelujen tauonneen, mutta aivan varma ei voi olla, koska alueelle ei pääse.

Badji arvioi kuitenkin, että joka tapauksessa maan avustusleireillä tulee pian olemaan yli 250 000 ihmistä.

Hänen mukaansa erittäin iso ongelma on se, että valtio ei pysty takaamaan humanitäärisen avun perillemenoa eikä työntekijöiden turvallisuutta.

Johtaja menehtynyt

Tamilien LTTE-liikkeen johtajan Velupillai Prabhakan on kuollut. Armeija kertoo löytäneensä myös Prabhakanin pojan ruumiin.

Siellä täällä on yhä kapinallisia, jotka eivät suostu laskemaan aseitaan.

Tamilitiikerit ilmoittivat eilen lopettavansa taistelun yli kaksi vuosikymmentä jatkuneessa sisällissodassa, jossa on kuollut ainakin 70 000 ihmistä.

Katso Punaisen Ristin avustustyöntekijä Hachim Badjinin haastattelu (Huomenta Suomi 18.5.2009)

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.