Sisustusta joululahjaksi

Sisustuksen ystävää voi tänä jouluna ilahduttaa alati muuntuvalla kynttilänjalalla, pellavaisilla lakanoilla, lasisella lavuaarilla tai vaikkapa paloturvallisella laajakuvatelevisiolla. Seuraavassa muutamia viimehetken lahjaideoita kauneutta ympärillään vaalivalle, aikaansa seuraavalle sisustajalle.

Kun tuntee toisen maun ja tyylin, sisustusesine on saajansa kotiin sopiva ja taatusti mieluinen joululahja. Valinnanvaraa riittää astioista ja kynttilöistä kylpyhuonekalusteisiin ja kodinelektroniikkaan. Perinteisten suosikkien lisäksi pukinkontista löytyy kauniita ja käytännöllisiä uutuuslahjoja niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin valmistajilta.

Piensisustusesineet ovat vuodesta toiseen suosittuja joululahjoja. Talven pimeyteen tuovat tänä jouluna valoa muun muassa Bos Oy:n Menu-sarja, josta löytyy lyhtyjä ja kynttilänjalkoja moneen makuun. Muotoilultaan tanskalaiset tuotteet noudattavat perinteistä pohjoismaista, pelkistettyä linjaa ja niiden materiaalit ovat korkealuokkaisia. Puutarhaan lämmintä valoa loistavat Menun Garden-sarjan soihtu sekä pallolyhty ja riippuvat lyhdyt.

Iittalan klassinen Kivi-tuikkukuppi hehkuu lukuisissa väreissä, joista löytyy helposti se sopivin jokaiseen kotiin. Vastikään markkinoille tullut isompi Kivi soveltuu paitsi kynttiläkupiksi myös vaikkapa pieneksi tarjoiluastiaksi. Uusimpiin väreihin kuuluu herkullinen mustikansininen, jota myy muun muassa Marimekko. Menun Galerie-sarjan tuikkulasi muuntuu helposti moniin sisustuksiin ja kattauksiin sopivaksi. 15,5-senttisen lasin voi täyttää esimerkiksi kuivakukilla, karamelleilla, aterian menulla tai simpukoilla. Lasin korkkina toimivan tuikkulautasen voi myös nostaa sellaisenaan pöydälle, ja lasia voi hyödyntää myös maljakkona.

Ruuanlaiton ystävää ilahduttavat keittiön pikku apulaiset, esimerkiksi Bosin Gourmet-sarjan öljytystä pyökistä valmistettu mortteli tai Kokkipuodin leikkuulautasetti, jonka uumenista löytyy viisi Henckelsin veistä. Myös Alvar Aallon maljakoiden muotoa toistavat puiset pannunaluset sopivat tyylikkääseen keittiöön. Bosin Table-sarjan ruostumattomasta teräksestä valmistetut suola- ja pippuripallot löytyy sekä karkealla että hienolla sirotinaukolla, ja ne ovat tyylikäs sisustuselementti. Uudet Menu Vignon -sarjan tuotteet sopivat mainiosti viiniharrastajan joulupakettiin. Dekantoiva kaatonokka, korkkiruuvi, kapselileikkuri ja ilmaaja on muotoiltu tyylikkäiksi ja käytännöllisiksi. Harjattu teräs, läpinäkyvä muovi ja musta kumi kestävät kulutusta ja katseita.

Uusi kodintekniikka sopii sekin joulupakettiin. Paloturvallinen ja kotimainen Saloran digitelevisio on palamaton ulkoa sekä sisältä. Joulun alla ostaja saa mukaansa myös viiden vuoden palovakuutuksen. Televisiossa on sisäänrakennettu digivalmius, joten sen lisäksi ei tarvita erillistä digiboksia sisustusta sotkemaan. Bang & Olufsenin elektroniikka sopii vaativallekin. BeoVision-televisiot ja BeoSound-musiikkilaite tuovat luksusta olohuoneisiin. Hänelle, jolla on jo melkein kaikkea, voi hankkia vaikkapa B & O:n Jacob Jensen -sääaseman. Muotoilultaan tyylikäs vempele auttaa seuraamaan sääoloja. Mallistossa on kaikkiaan seitsemän tuotetta langattomasta ulko- ja sisälämpömittarista sademittariin ja ilmanpuntariin.

Kylpyhuoneeseen saa uutta ilmettä lasisella pesualtaalla. Allastasot valmistetaan paksusta lasista sulattamalla, jonka jälkeen niitä poistetaan erikoismenetelmällä muokkauksen aikana syntyneet jännitteet. Tasot kiinnittyvät seinään ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla näyttävillä tuilla. Espoolaisen Lasista Oy:n valikoimista löytyy myös mittatilauspeilejä ja muita lasituotteita.

Vuodesta 1885 toiminut suomalainen Wetterhoff on tuonut jouluksi markkinoille saunatuotteet sekä ylelliset, Juha Laurikaisen suunnittelemat pellavalakanat. Uutuudet noudattavat perinteisen brändin henkeä, eli ovat korkealuokkaisia ja valmistettu luonnonmukaisista materiaaleista. Wetterhoffilta löytyy myös uusia kuoseja Aallon klassikkotuoleihin sekä valaisimia.


Teksti: Hanna Pesonen
Kuvat: Valmistajat

Tiedustelut:
Bang & Olufsen Kämp Galleria 09 5860 1220
Bos Oy 03 3140 1200
Iittala Kokkipuoti Kämp Galleria 09 664 335
Lasista Finland Oy 09 6150 0616
Marimekko
Salora/ Keswell Oy
Wetterhoff

Lue myös:

    Uusimmat