Mainos

Sissit valtasivat Kisanganin Zairessa

Zairen länsiosaa halussaan pitävät kapinalliset tunkeutuivat tänään maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Kisanganiin. Uutistoimisto AFP:n puhelimitse tavoittama Kisanganissa oleva länsimaalainen kertoi, että kaupungin asukkaat tervehtivät tyytyväisinä sinne saapuvia sissejä.

Sissijohtaja Laurent Kabila vahvisti myöhemmin päivällä Kisanganin joutumisen kapinallisten käsiin. Kabila torjui mahdollisuuden tulitauosta hallituksen joukkojen kanssa.

-Vihollinen on paennut joen yli, ja me etsimme veneitä, jotta voimme painua perässä, Kabila sanoi Gomassa järjestämässään lehdistötilaisuudessa. Hän lupasi joukkojensa valtaavan koko maan.

Sissit valtasivat aiemmin päivällä hallituksen tärkeimmät puolustusasemat kaupungin ulkopuolella ja ottivat haltuunsa Kisanganin kansainvälisen lentokentän. Diplomaatit ja avustustyöntekijät kertoivat, että Zairen armeijan sotilaat ryöstelivät kaupunkia ennen pakenemistaan sissijoukkojen tieltä.

Itä-Zairessa sijaitsevan Kisanganin menetys sisseille olisi presidentti Mobutu Sese Sekon hallitukselle tähän mennessä pahin takaisku viisi kuukautta jatkuneen sissikampanjan aikana.

YK:n avustusjärjestöt ja ulkomaiset lähetystöt valmistautuivat tänään evakuoimaan ulkomaalaisia kaupungista.
(STT-Reuter-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.