Sissit tappoivat pakolaisia Zairessa

Zairen tutsikapinalliset ovat tappaneet kymmeniä Ruandan hutupakolaisia pakolaisleireillä Kisanganin kaupungin eteläpuolella, kertoivat paikalliset asukkaat tänään. Avustustyöntekijät kertoivat puolestaan, että heidän saamiensa tietojen mukaan leireiltä on paennut yli 50 000 pakolaista.

Asukkaiden mukaan kapinallisjoukot tunkeutuivat lähellä Kasesen kylää sijaitseviin leireihin eilen ja tunkeutumista seuranneessa taistelussa teurastivat kymmeniä, jopa satoja pakolaisia. Erään silminnäkijän mukaan ruumiita haudattiin kaivinkoneiden avulla.

Kasesen leirit ovat olleet suljettuina avustustyöntekijöiltä ja toimittajilta kolmen päivän ajan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR sanoi tarkistavansa tietoja, joiden mukaan yli 50 000 pakolaista olisi paennut niiltä kapinallisten hyökkäyksen jälkeen.

Sissijohtaja Laurent Kabila kiisti tiedot omien joukkojensa hyökkäyksestä leireihin. Hänen mukaansa hyökkääjiä olivat ruandalaiset aseistautuneet hutut. Hänen joukkonsa menivät vain väliin estääkseen verisen yhteenoton.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi olevansa järkyttynyt kapinallisten "epäinhimillisyydestä" pakolaisia kohtaan. Hän vaati sissien johtajaa päästämään avustusjärjestöt Itä-Zaireen saarroksiin jääneiden kymmenientuhansien pakolaisten luo.
-En usko, että kansainvälinen yhteisö voi vain katsoa kun tuhannet naiset ja lapset nääntyvät nälkään, Annan sanoi kerrottuaan Zairen tilanteesta YK:n turvallisuusneuvostolle.

Kapinalliset valtasivat kaupunkeja

Kapinalliset kertoivat tänään vallanneensa kolme uutta kaupunkia matkallaan kohti pääkaupunkia Kinshasaa. Sissien edustaja sanoi uskovansa, että Kinshasan kukistuminen on "pikemminkin päivien kuin viikkojen kysymys". Hän arvioi, ettei pääkaupungista synny veristä taistelua.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat