Sisilialaislautta pääsi turvaan satamaan

Tulipalon kärsinyt autolautta ajelehti yöllä muutaman kymmenen kilometrin päässä Sisilian rannikosta. Pelastustöitä haittasi huono sää ja kova merenkäynti.

Sisiliasta Napoliin liikennöivän autolautan matkustajat kokivat kauhun hetkiä viime yönä, kun lähes 500 matkustajaa kuljettanut alus joutui tulipalon seurauksena tuuliajolle kovassa merenkäynnissä. Lautta pääsi kuitenkin lopulta palaamaan takaisin Palermon satamaan.

Autolautta Florio oli illalla matkalla Napoliin, kun sen autokannella syttyi tulipalo. Palon aiheuttaman sähkövian vuoksi lautan moottorit ja osa hätävaloista sammui, eikä niitä saatu korjattua useaan tuntiin.

- Meistä tuntui aivan kuin olisimme olleet Titanicissa, kuvasi eräs matkustaja hätääntyneiden ihmisten tuntoja.

Lautta ajelehti yöllä muutaman kymmenen kilometrin päässä Sisilian rannikosta. Pelastustöitä haittasi huono sää ja kova merenkäynti, jonka vuoksi apujoukot eivät päässeet pitkään aikaan aluksen lähellä. Kaksi alueella ollutta muuta alusta määrättiin varmuuden vuoksi siirtymään pulassa olevan Florion lähettyville.

Useat lautan matkustajat loukkaantuivat, kun he pyrkivät käytäviä pitkin lautan ylemmille kansille. Lisäksi monet saivat lievän myrkytyksen heidän hengitettyään tulipalon synnyttämää savua. Kaksi autokannella eläinkuljetusvaunussa ollutta kilpahevosta menehtyi savun keskelle. Lautassa oli kaikkiaan 472 matkustajaa.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat