Sisäministeriö salaa poliisiylijohtajan selvityksen virka-autoilusta

Poliisiylijohtaja Markku Salminen

Sisäministeriö on päättänyt salata poliisiylijohtaja Markku Salmisen selvityksen virka-auton käytöstä. Salmisen epäillään käyttäneen virka-autoa omiin ajoihinsa kodin ja virkapaikan välillä. Salmisella ei ole ollut valtiovarainministeriön myöntämää lupaa ajoihin.

Sisäministeriö ei kertonut poliisiylijohtajan antaman vastineen sisällöstä, eikä sitä halunnut kommentoida poliisiylijohtaja itsekään. Salminen tai sisäministeriö ei sen sijaan ole hakenut valtiovarainministeriöltä tällaista lupaa virka-auton käyttöön autoetuna.

Valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto valtiovarainministeriöstä kertoo, että virkamies voi saada luvan auton käyttöön joissakin tapauksissa.

- Sitä harkitaan tapauskohtaisesti. On olemassa tietty ylimmän johdon piiri, jolle se on mahdollista myöntää. Niitä on viisi tai kuusi kappaletta. Eli hyvin harvat ovat sitä pyytäneet, sanoo Metsäpelto.

Yksi luvista on kuitenkin haettu keskusrikospoliisin päällikölle.

Salmisen autonkäyttö otetaan esille kun poliisiylijohtajan esimies Ritva Viljanen palaa työmatkaltaan pääsiäisen jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat