Sisäministeri Risikko: Suomi ei ole "islamisoitumassa" – ketään ei tuomita uskontonsa perusteella

Sisäministeri Risikko: Suomi ei ole islamisoitumassa 9:47

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kiistää perusuomalaisten nuorten Sebastian Tynkkysen esittämän huolen Suomen "islamisoitumisesta".

Euroopassa erityisesti tämän kesän aikana tapahtuneet hyökkäykset ja terrori-iskut ovat herätelleet suomalaisetkin pohtimaan omaa turvallisuuttaan.

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Suomi ei arvioiden mukaan ole terroristien ykköskohde, mutta iskujen muuttuminen on saanut pohtimaan turvallisuuskysymyksiä tarkemmin.

– Emme voi sulkea iskun mahdollisuutta Suomessa pois. Nämä tapaukset yksittäisinä eivät ole nostaneet Suomen uhkatasoa, vaan sitä ovat nostaneet iskujen muuttuminen kohti arkisempia tekotapoja. Esimerkiksi Nizzassa nähty kuorma-auton käyttö on pistänyt miettimään, että emme asu lintukodossa, Risikko sanoi Huomenta Suomen lähetyksessä.

Ketään ei tuomita uskonnon perusteella

Heinäkuisen Saksan Ansbachin ravintolaiskusta epäilty oli 27-vuotias mies, jolta oli evätty turvapaikka. Risikon mukaan Suomessa ei vähätellä turvapaikanhakijoiden radikalisoitumisriskiä, mutta heitä ei myöskään automaattisesti luokitella potentiaaliseksi uhaksi.

– Suomessa on uskonnonvapaus. Emme voi lähteä siitä, että jonkin uskontokunnan edustaja on automaattisesti jotakin. Asiaan puututaan vasta sitten, mikäli henkilön teot antavat syytä epäilyyn.

Risikon mukaan mahdollisten riskihenkilöiden tunnistamiseksi tehdään tarvittava määrä varotoimia ja ennaltaehkäisyä. Hän kieltääkin perussuomalaisten nuorten puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen esittämän huolen monikulturismin ja "islamisaation" toteutumisesta.

– Kiistän tämän täysin.

Sisäministeri Paula Risikko puhui lähetyksessä myös poliisien resurssipulasta:

Risikko aikoo ehdottaa poliisien resurssien lisäämistä 8:12

Lue myös:

    Uusimmat