Sisäministeri Räsänen: "Saatiin konkreettisia keinoja aseturvallisuuden parantamiseksi"

Aseturvallisuutta pohtinut työryhmä luovutti tänään selvityksensä aseturvallisuuden parantamisesta. Työryhmä ei kannata yksittäisten asetyyppien täyskieltoa. Valtioneuvosto toivoi ryhmän selvittävän, voisiko urheilukäyttöön soveltumattomat käsiaseet kieltää. Sisäministeriön työryhmä katsoo, ettei kiellosta olisi turvallisuuden kannalta merkittävää hyötyä.

– Selvitysryhmä ei esittänyt sitä, että aseet säilytettäisiin jossakin yhteen kootussa paikassa, vaikkapa ampumaradoilla. Itsekin pidän sitä vaihtoehtoa turvallisuuden kannalta huonompana ratkaisuna kuin sitä, että aseet säilytetään hajautetusti, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).

Moni kysymys on kuitenkin edelleen auki, ja laajemman työryhmän on määrä jatkaa nyt tehdyn virkamiesvetoisen työn pohjalta.

Nyt tehty alustava selvitystyö toi Räsäsen mukaan paljon konkreettisia keinoja.

– Ne liittyvät siihen, miten viranomaistyötä ja samoin viranomaisten yhteistyötä tehostetaan. Ne liittyvät myös aserekisterin ja siihen liittyvän järjestelmän uudistamiseen ja koulutuskysymyksiin. Hyvin pitkälti kysymys on siitä, miten aselupia käsittelevä henkilöstö on kouluttautunut.

Laittomat aseet luupin alle entistä paremmin

Räsänen toivoo poliisin keskittävän enemmän huomiota laittomiin aseisiin.

– Poliisihallinnon ja poliisilaitosten omaa työtä on tarkoitus tehostaa: parantaa koulutusta ja myös sitä kautta tehostaa tätä työskentelyä.

Hän ei kuitenkaan erittele tämän tarkemmin, miten poliisi voi tehostaa toimintaansa luvattomien aseiden löytämiseksi. Lisäresursseja nimenomaan tähän tehtävään ei ole tiedossa.

Helsingin väkivaltarikosyksikön rikosylikomisario Juha Rautaheimo kysyy, onko poliisin edes mahdollista kiinnittää enemmän huomiota laittomiin aseisiin.

– Poliisihan kiinnitä huomiota aseisiin koko ajan. Joka ikisessä kotihälytystilanteessa, johon liittyy väkivaltaa tai jotain muuta, selvitellään myös sitä, onko henkilöllä luvallisia aseita. Silloin luvalliset aseet joutuvat lupaharkinnan piiriin ilman muuta.

Rautaheimon mukaan keskeistä olisi, että aserekisteri saataisiin parempaan kuntoon. Tällöin aseiden alkuperän selvittäminen helpottuisi. Nyt tiedot aseiden alkuperästä voivat olla manuaalikortistoissa siellä täällä ympäri Suomen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat