Sisämaassa ja lännessä on lämpimintä juhannuksena

Juhannusyön taikoja joudutaan tekemään viileässä säässä. Sunnuntaina on odotettavissa sade- ja ukkoskuuroja Etelä-Suomeen.

Läntisessä Suomessa mökkeilevät saavat ylihuomenna nauttia parikymmenasteisesta juhannusaatosta. Saimaan mökkiseuduilla jäädään alle kahteenkymmeneen, ylimeteorologi Sari Hartonen Ilmatieteen laitoksesta kertoo juhannusennusteista.

- Mäntyharjulla, Asikkalassa ja Sysmässä lämpötilat ovat parinkymmenen asteen luokkaa. Sitten kun mennään merenrantamökeille, siellä on helposti kylmempää, siinä 16-18 astetta.

Lauantain tai sunnuntain tienoilla lounaissaaristossa ja Hangon-Tammisaaren tienoilla voi tulla sadekuuroja tai sade voi olla yhtenäisempääkin. Sunnuntaina siellä voi tulla ukkoskuuroja, ja sateessa lämpötila on 15-18 asteen lukemissa. Hämeessä ja Etelä-Savossa päästään 21-24 asteeseen.

- Nyt (keskiviikkona) näyttäisi siltä, että saderintama olisi lauantaina Ahvenanmaan ja lounaissaariston yllä. Sunnuntaina ukkoskuuroja voisi tulla idempänäkin ja aivan pääkaupunkiseutua myöten. Siihen on kuitenkin vielä niin monta päivää, että ehkä noita ukkosia ei uskalla kauhean hyvin ennustaa, Hartonen arveli.

Pohjois-Lapissa voi tulla Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sadekuuroja ja ukkonenkin saattaa jyrähdellä. Lämpötila voi Lapin pohjoisosissa jäädä 15 asteen alapuolelle.

Juhannusyönä lämpötila on etelässä kymmenen asteen tienoilla ja muualla viiden ja kymmenen asteen välillä.

Juhannusaattoiltaa koskevat metsäpalovaroitukset annetaan juhannusaattona kello 12.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat