Sirven luovutettiin Ranskaan

Saksan hallitus on luovuttanut Alfred Sirvenin Ranskaan. Luovutus tapahtui Frankfurtin lentoasemalla, jossa ranskalainen sotilaslentokone oli odottamassa Sirveniä viedäkseen hänet Pariisiin. Sirven on entinen ELF -öljy-yhtiön varapääjohtaja, jota odotetaan todistamaan suuressa korruptio-oikeudenkäynnissä.

Saksan kristillis-demokraattisen puolueen CDU:n rahoitussotkuja tutkiva liittopäiväkomissio olisi halunnut viivyttää Sirvenin luovuttamista sen jälkeen, kun Sirven kieltäytyi todistamasta CDU:n rahoituksesta. Saksan hallituksen mukaan sillä ei kuitenkaan ole laillisia edellytyksiä luovutuksen viivyttämiseen. Alfred Sirveniä haastateltiin tänään frankfurtilaisessa vankilassa parikymmentä minuuttia, mutta hän sanoi tarvitsevansa lisää aikaa. Aiemmin hän ilmoitti asianajajansa kautta olevansa periaatteessa valmis tekemään yhteistyötä tutkimuskomission kanssa.

Saksan poliisi pidätti Sirvenin lauantaina Frankfurtin lentokentällä välilaskun aikana. Etsintäkuulutettu 74-vuotias entinen Elf-öljy-yhtiön varapääjohtaja otettiin kiinni perjantaina Filippiineillä vuosien etsinnän jälkeen. Sirveniä pidetään avaintodistajana Ranskassa kohua herättäneessä lahjusoikeudenkäynnissä, jossa on syytettynä mm. entinen ulkoministeri Roland Dumas. Oikeudenkäynnin jatkamista lykättiin eilen kahdella päivällä, jotta Sirven ehtii saapua paikalle. Elf-yhtiön epäillään rahoittaneen laittomasti myös CDU:n toimintaa.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat