Siru Palmroos nuoruuden tyylistään: Se oli jotain todella järkyttävää!

Muodin huipulle sarjasta tuttu Siru Palmroos paljasti juontaja Jani Toivolalle tyylinsä salat Tyylitunnustuksia-sarjan yhdeksännessä jaksossa.

Pr-toimisto Spaltin maajohtaja, Siru Palmroos on paljon tekemisissä muodin ja pukeutumisen kanssa.

Spalt on ensimmäinen pohjoismainen pr-toimisto, joka on ollut vuodesta 2001 Suomessa. Spalt löytyy Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Baltiasta. Työnsä puolesta Siru on päässyt huomioimaan eroja pohjoismaisessa pukeutumisessa.

– Suomalaiset ovat eniten trendeissä mukana tällä hetkellä, Siru kertoo.

– Kaikki pohjoismaat ovat erilaisia pukeutumisensa suhteen. Tanskalaiset ovat boheemeja, ruotsalaiset pukeutuvat yhden tietyn kaavan mukaan ja norjalaiset ovat reippaita urheilijoita, ja sitten suomalaiset menevät ihan omassa sarjassaan.

Paljon matkustavana Siru myös tietää, mitä matkalle kannattaa pakata mukaan.

– Minulla on aina kashmirsaalit mukana, koska niitä pystyy käyttämään koska vaan. Sitten mukana ovat aina korkokengät sekä yleensä aina pikkumusta, koska ei voi ikinä tietää, mihin menee syömään. Sen päälle voi heittää bleiserin tai neuleen.

Lisäksi Sirun mukana kulkevat farkut, muunneltavat yläosat ja topit.

Eheä tyyli on tarkkaan mietitty

Sirun tyyliä voisi kuvailla eheäksi ja jopa täydelliseksi. Kokonaisuus on aina huolellisesti mietitty.

– Katson kaiken tarkkaan alusvaatteista lähtien, kun lähden pukeutumaan.

Siru uskoo tyylitajun lähteneen balettiharrastuksesta.

– Olen Kansallisoopperan kasvatteja. Baletissa joutuu tuijottamaan itseään peilistä koko ajan, Siru selittää.

Sirun tyyli ei aina ole ollut aivan yhtä täydellinen. Villit nuoruusvuodet menivät Madonnan tyyliä seuraten. Siru käytti vaatteissaan paljon pitsiä, ja musta pitsikorsetti oli päällä juhlimaan lähdettäessä. Tyylin kruunasi oranssi huppari.

– Se oli jotain todella järkyttävää, Siru sanoo, mutta myöntää, että silloin kyseinen asuyhdistelmä oli kova juttu.

Nykyään Siru yrittää pukeutua vartaloaan imartelevalla tavalla. Esimerkiksi bootcut-malliset farkut ovat käytössä, koska ne tasapainottavat Sirun vartaloa kauniisti.

– Olen käyttänyt pillifarkkuja, mutta koen, että minulla on niin leveä lantio, että haluan tehdä vartalostani sopusuhtaisemman. Pikkuisen alhaalta levenevä bootcut-malli saa jalat näyttämään pitkiltä ja hoikilta tasapainottaen vartaloa. Leveä lantio ei korostu silloin niin paljon.

AVA

Kuvat: Tyylitunnustuksia

Tyylitunnustuksia AVAlla joka torstai klo 18.30

Katso kuvat Sirun luottovaatteista!

Lue myös:

    Uusimmat