Sirpa Pietikäinen ehdolle eurovaaleihin

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) lähtee ehdolle tuleviin eurovaaleihin. Pietikäinen on vahvistanut asian MTV3:lle.

Hän nousi viime vuonna europarlamenttiin ulkoministeriksi siirtyneen Alexander Stubbin tilalle.

Pietikäinen on ollut kansanedustajana vuosina 1983–2003. Ympäristöministerinä hän oli 1990-luvulla Esko Ahon hallituksessa. Koulutukseltaan Pietikäinen on kauppatieteiden maisteri.

Kokoomus asettaa lauantaina virallisesti ensimmäiset kymmenkunta ehdokasta.

EVA:n johtaja haluaa europarlamenttiin

Aiemmin tänään Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja Risto E. J. Penttilä kertoi lähtevänsä kokoomuksen eurovaaliehdokkaaksi.

Penttilä on entinen Nuorsuomalaisen puolueen puheenjohtaja. Hän on toiminut myös kansanedustajana, tutkijana sekä kansainvälisissä tehtävissä muun muassa Ruotsissa ja Britanniassa.

Penttilä on valmistunut Yalen ja Oxfordin yliopistoista. Hän on aiemmin toiminut kansanedustajana, tutkijana sekä kansainvälisissä tehtävissä Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat