Sirkka-Liisa Anttila syyttää Sarkomaata irtopisteiden keruusta

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) paheksuu opetusministeri Sari Sarkomaan (kok.) puuttumista sosiaaliturvaa uudistavan Sata-komitean työhön.

Sarkomaa on vastustanut toimeentulotuen siirtämistä kunnilta Kelalle epäilemällä kannustavuuden toteutumista ja Kelan kykyä paneutua tuensaajien tilanteeseen.

Anttila muistuttaa, että hallituspuolueet ovat sitoutuneet sekavan sosiaaliturvan kokoamiseen yhdeksi kattavaksi ja kannustavaksi takuuturvaksi. Hän pitää erikoisena sitä, että toisesta päähallituspuolueesta lähdetään ampumaan alas valmistelun ensimmäisiä linjauksia.

- Kokoomus on valmistelussa mukana, ja vaikuttamisen pitää tapahtua sitä kautta.Julkisuuteen tulemalla ja ampumalla valmistelua puskasta on pakko todeta sen kuulostavan poliittisten irtopisteiden keruulta.

Anttilan mukaan Kelaan voidaan rakentaa samat sosiaalityön verkostot kuin kunnillakin on. Siirtoa puoltaa hänen mielestään ennen kaikkea perustuslain vaatimus ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Kunnissa etuuksien jako on ollut ministerin mielestä liian riippuvaista kunnan taloudellisista resursseista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat