Sir Colin Davis opettaa Sibelius-Akatemiassa

Mozart- ja Sibelius-spesialistina tunnettu englantilainen huippukapellimestari, Sir Colin Davis, johtaa nyt ensi kertaa Suomessa. Davis pitää Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterille opetusjakson, joka huipentuu maanantaina Helsingin Finlandia-talossa pidettävään konserttiin. Konsertissa kuullaan tietenkin Mozartia ja Sibeliusta.

Lontoon sinfoniaorkesterin pääkapellimestari ja Kuninkaallisen oopperan, Covent Gardenin taiteellinen johtaja, maestro Sir Colin Davis on vihdoinkin Suomessa. Vihdoinkin siksi, että 72-vuotias Davis on niin omistautunut Sibeliuksen musiikille, että häntä on kutsuttu jopa Sibeliuksen suurlähettilääksi. Kotiorkesterinsa, Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa, maestro on levyttänyt kaikki Sibeliuksen sinfoniat.

-Kuulin Sibeliusta ensimmäisen kerran ollessani vielä pieni poika. Se oli varmasti Sibeliuksen kolmas sinfonia. Minulla oli nimittäin veli, joka oli hyvin mieltynyt Sibeliukseen, ja hän toi kotiin Robert Kajanuksen kuuluisan levytyksen teoksesta ja se oli lapsena yksi lempikappaleistani, Sir Colin Davis muistelee.

Sibelius-ekspertti ei tunne kuitenkaan suomalaista nykymusiikkia. Davisin mielestä alue on niin laaja, ettei hän tiedä edes mistä aloittaisi. Suuren sibeliaanin odotukset yhteistyöstä Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin kanssa ovat suuret.
-Odotukset ovat valtavat, loputtomat ja rajattomat. Katsotaan mihin yllämme. Jos ajattelisin, ettei tässä varmaan saada ihmeitä aikaan, silloin visiitissäni ei olisi ollut alkuunkaan mitään mieltä, Sir Colin Davis sanoo.
(MTV3)

Sibelius-Akatemiaan pääset tutustumaan tästä

Lue myös:

    Uusimmat