Sipulirekan kaappaus estettiin Intiassa

Intian maantiepoliisi onnistui estämään sipulirekan törkeän kaappauksen läntisessä Jaipurin kaupungissa.

Välikohtaus alkoi, kun kolme miestä pysäytti päätiellä rekan väittäen sen törmänneen miesten autoon. Kuljettajan hämmästellessä väitettä tiellä yksi miehistä hyppäsi rattiin ja kaksi pakeni. Rekkakuski soitti poliisille joka sulki päätien ja kaapparit joutuivat pysäyttämään rekan ja hylkäämään sen. He kuitenkin pääsivät pakoon jalan.

– Kaapparit tähtäävät iskunsa lastissa oleviin rekkoihin, mutta vihanneksien kaappaus on epätavallista, myöntää konstaapeli Ram Kishore Shahpuran kunnasta.

Sipulikaappausta saattaa selittää se, että sen hinta on noussut nelinkertaiseksi vuodessa tarjonnan uupuessa.

Sipuli aiheuttanut ennenkin Intiassa kuohuntaa

Intialaisen keittiö perusraaka-aine sipuli on ollut myös poliittisessa pääosassa: vuonna 1980 Indira Gandhi palasi valtaan kampanjoituaan hallituksen sipulinhintasääntelyn puolesta ja vuonna 1998 sipulin hinnan kuusinkertaistuminen aiheutti pääkaupunki Delhin aluehallinnolle vaalitappion. Sipuliteema voi olla esillä jatkossakin sillä Intiassa järjestetään parlamenttivaalit ensi vuonna.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat