Sipoonkulman hinnat huikeaan nousuun

Kiinteistöjen ja tonttien ennustetaan kallistuvan entisestään Sipoosta Helsinkiin liitettävillä alueilla. Kiinteistönvälittäjät ennustavat alueelle samankaltaista kehitystä kuin oikoradan tai ydinvoimalatyömaiden läheisyydessä, joissa hinnat ovat kohonneet jopa kymmeniä prosentteja.

Helsinki saa liittää itseensä osan Sipoon kunnasta. Alueeseen kuuluu mm. arvotaloistaan tunnettu Karhusaari (kuvassa).

Käytännössä kaupunki voi kaavoituksella määritellä minkätyyppisiksi ja arvoisiksi uudet alueet muotoutuvat. Imagolla on keskeinen merkitys hintojen muotoutumisessa.

- Yleisesti se alueen imago riippuu siitä, että onko se kaavoitettu tiukkaan, minkätyyppistä asutusta siellä on, kuinka hyvin talot on rakennettu eli rakentamisen taso ja kaavoitus yleensäkin vaikuttavat siihen, millainen imago alueelle muodostuu, toteaa toimitusjohtaja Saara Murtovaara Sipoon Aktia kiinteistönvälityksestä.

Hankkeen aikana Helsingin kaupunki on todennut alueen sovetuvan erityisen hyvin pientalorakentamiseen. Samalla on väläytelty metron jatkamista Sipoolta Helsingille siirtyvälle alueelle. Sipoosta Helsinkiin siirtyy noin 2020 asukasta.

Lue myös:

    Uusimmat