Mainos

Sipoo valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Sipoo vaati korkeinta hallinto-oikeutta kumoamaan päätöksen, jonka mukaan Helsinkiin liitetään osa Lounais-Sipoota sekä Vantaan Västerkullan kiilan alue.

Sipoo on jättänyt korkeimmalle hallinto-oikeudelle (KHO) valituksen Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä alueliitosasiassa. Joulukuussa antamassaan päätöksessä Helsingin hallinto-oikeus nimittäin jätti tutkimatta Sipoon kunnan valituksen Helsingin kaupunginvaltuuston viime kesäkuussa tekemästä alueliitosesityksestä.

Nyt Sipoo vaatii, että KHO kumoaa sekä Helsingin hallinto-oikeuden että Helsingin kaupunginvaltuuston taannoisen päätöksen. Viime kesäkuussa Helsingin kaupunginvaltuusto esitti Lounais-Sipoon ja Vantaan Västerkullan kiilan alueiden liittämistä Helsinkiin. Kaupunginhallitus oli samana päivänä esittänyt kyseisen 5000 hehtaarin alueen liittämistä Helsinkiin.

Marraskuun lopussa kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk.) nimeämä selvitysmies Pekka Myllyniemi esitti, että Helsinki saisi Sipoolta vajaat 3000 hehtaaria ja lisäksi Vantaalta Västerkullan kiilaksi kutsutun alueen. Myllyniemi ehdotti, että kuntaliitokset toteutettaisiin vuoden 2009 alusta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.