Sipilä: Tarvitaan kohtuutta ja yhteen hiileen puhaltamista

Presidentti Sauli Niinistö on avannut vuoden 2015 valtiopäivät tänään Finlandiatalossa. Omassa puheenvuorossaan eduskunnan puhemies Juha Sipilä (kesk.) korosti muun muassa keskinäisen luottamuksen tärkeyttä.

Sipilä peräsi puheessaan uskallusta asettaa Suomen etu oman edun edelle.  

Sipilä sanoi valtiopäivien avajaisissa, että jos työttömälle halutaan antaa toivoa työnsaannista, on myös uskallettava luopua jostakin.

Yhteiskuntasopimusta työmarkkinajärjestöjen kanssa kokoavan Sipilän mukaan kaikkien pitää joustaa. Valtapoliittiset päämäärät, pelkästään oman puolueen etu tai oikeassa olemisen pakko eivät saa ohjata tekemisiämme, hän opasti.  

– Tarvitsemme kohtuullisuutta ja esimerkillä johtamista, Sipilä totesi.

Sipilän mukaan kohtuullisuuden tekoja ja viestejä on syytä odottaa erityisesti niiltä, joiden tulevaisuus on turvattu.

– Maan taloudellisen ja poliittisen johdon kohtuus on ehdoton edellytys kaikkien suomalaisten saamiseen vaikeiden päätösten taakse, Sipilä perusteli puheessaan.

Sipilä peräänkuulutti myös poikkeuksellista yhteen hiileen puhaltamista.

– Suomen ongelmien ratkaiseminen edellyttää niin meiltä poliittisilta päättäjiltä kuin laajemmin yhteiskunnassa keskinäistä luottamusta, poikkeuksellista yhteen hiileen puhaltamista, aitoa vastuunottamista ja rohkeutta uudistua, Sipilä listasi uuden vaalikauden haasteita.

Lue myös:

    Uusimmat