Sipilä: Potilastietojärjestelmä pian uusiksi – tiedonkulun periaate käännetään ylösalaisin

Sipilä: Uusi potilastietojärjestelmä syntyy yhteistyössä Viron kanssa 8:00

Pääministeri Juha Sipilä haluaa sote-uudistuksen yhteydessä Suomeen uuden potilastietojärjestelmän. Sipilä sanoi MTV:n SuomiAreenassa Porissa, että valmista pitäisi olla jo vuonna 2019.

– Suomeen tarvitaan iso muutos. Meillä on satoja järjestelmiä, jotka eivät ole yhteensopivia. Tarvitaan uusi alusta, johon nämä kaikki liittyvät. Yhteiskunnan on tämä rajapinta tehtävä.

Sipilän mukaan asiassa tehdään yhteistyötä vastaavan uudistuksen toteuttaneen Viron kanssa.

– Virolaiset ovat olleet asiassa vikkeliä, koska heillä ei ollut niin monia järjestelmiä. He saivat rakentaa puhtaalta pöydältä. Aiomme tehdä rajat ylittävää yhteistyötä. Viro on antanut meille muun muassa osaamistaan käyttöönsä.

Sipilä sanoo uudistuksen vaativan myös muutoksen ajattelutavassa.

– Nykyään potilaalta kysytään, että voiko tiedon jakaa toisen lääkärin kanssa. Tämä käännetään toisin päin. Jatkossa tieto menee automaattisesti, ellei sitä erikseen kiellä. Jokainen omistaa omat tietonsa ja voi myös tarkistaa, että kuka niitä on käyttänyt.

Sipilä lupaa, että asiasta kerrotaan lisää syyskuun alussa.

Katso koko SuomiAreenan ohjelma ja kaikki puhujat osoitteesta suomiareena.fi

Maanantain suorat verkkolähetykset: 


Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat