Sipilä linjasi aikataulun yhteiskuntasopimukselle

Hallitus toivoo sopimusta 1:58

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aloittaa keskustelut yhteiskuntasopimuksesta työmarkkinajärjestöjen kanssa jo tällä viikolla. Sipilän mukaan periaatesopu sopimuksesta pitäisi saada aikaan elokuussa, vaikka sopimuksen soveltaminen tapahtuukin vasta ensi vuoden lopulla alkavissa työehtoneuvotteluissa.


Pääministeri Juha Sipilä korosti yhteiskuntasopimuksen merkitystä politiikan toimittajien tilaisuudessa. Sopimuksella pyritään parantamaan Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

– Meillä on tavoitteena 72 prosentin työllisyysaste, joka tarkoittaa 110 000 uutta työpaikkaa vaalikauden aikana ja siihen tarvitaan kilpailukykyloikka mihin yhteiskuntasopimuksella pyritään, perusteli Sipilä.

Sipilä myöntää, ettei yhteiskuntasopimukseen pääseminen ole helppoa.

– Ei se helppoa ole, mutta sitä kannattaa tavoitella, koska sen vaikutukset ovat todella positiivisia, arvioi Sipilä.

Aiempi yritys kaatui työntekijöiden vastustukseen. Silloin esitettiin muun muassa työajan selkeää pidentämistä. Vastineeksi työntekijäpuolelle lupailtiin ja työttömiksi jäävien muutosturvan parantamista.

– Sisällöstä ei ole vielä päästy keskustelemaan, mutta tällä viikolla aloitetaan keskustelut, kertoi Sipilä.

Mahdollisen sopimuksen soveltaminen tapahtuisi ensi vuoden syksyllä alkavissa liittoneuvotteluissa. Keväällä 2017 hallitus sitten arvioisi, onko tulos riittävä. Jos on, niin luvassa on veronkevennyksiä. Jos ei, niin vaihtoehtona on veronkorotuksia ja kipeitä leikkauksia.

Lue myös:

    Uusimmat