Sipilä: KHO:n outo ajokieltopäätös on pelottava

MTV3:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä oudoksuu korkeimman hallinto-oikeuden ajokieltopäätöstä Elinkautinen -blogissaan. - Korkein hallinto-oikeus hyväksyi ajokiellon, vaikka tiesi sen vääräksi, Sipilä ihmettelee.

Kyse on tässä uutisjutussa selostetusta tapauksesta. Kuljettaja sai poliisilta ajokiellon, koska ylinopeuksia kertyi vuoden sisällä kolme. Ongelmana oli se, että hän ei ajanut itse ensimmäistä ylinopeutta eli todellisuudessa ajokiellon edellytykset eivät täyttyneet. Kuljettajalla oli vain kaksi ylinopeutta.

Sipilän mukaan ajokiellon saanut kuljettajakin teki virheen, kun hän maksoi tietentahtoen postissa tulleen laskun valittamatta siitä.

- Ei päätöksessä sentään syytöntä vankilaan passitettu, mutta periaatteen tasolla niillä nurkilla liikuttiin. Ehkäpä vielä pahemmalla, koska korkein hallinto-oikeus teki tahallaan tosiasioiden vastaisen päätöksen – hyväksyi sanktion syyttömälle. Se on pahempi kuin tyhmyyttään tai tietämättömyyttään tehty väärä päätös.

- KHO päätyi siihen, että julkisen vallan käytön muodollinen oikeellisuus on tähdellisempää kuin se, että lopputulos on oikea.

- Viranomaisen rekisteriin perustuvat tiedot ovat tuomioistuimen mukaan näin ollen tärkeämpiä kuin näiden kirjattujen tietojen oikeellisuus. Pelottava ajatuksenjuoksu, kun miettii mihin kaikkeen viranomaiset rekisterejä nykyisin käyttävät.

- KHO näyttää unohtaneen sen, että viime kädessä sen olemassaolon tarkoitus on kansalaisten suojeleminen viranomaisten vääriltä päätöksiltä, Sipilä kirjoittaa.

Lue Elinkautinen -blogin "KHO:n pelottava päätös"

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat