Sipilä: Keskustan Nato-linja ennallaan

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei pidä Suomen liittymistä Natoon ajankohtaisena kysymyksenä.

Sairauslomalta palannut Sipilä sanoi lehdistötapaamisessa pitävänsä kiinni keskustan voimassaolevasta kannasta. Hän sanoi, ettei tämän luokan kysymyksiä kannata miettiä kriisin ollessa päällä. 

Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen sanoi viikonloppuna kannattavansa Suomen liittymistä Natoon. Sipilän mukaan kyse on yhden ehdokkaan kannasta. 

Sipilän mukaan Suomen pitää pysyä EU:n linjalla mahdollisissa Venäjä-pakotteissa. Suomen kannattaa kuitenkin tehdä kaikkensa, ettei täysimittaiseen pakotekilpailuun mentäisi, koska siinä häviäisivät kaikki. 

Sipilän mukaan tälle vuodelle ennakoitu 0,3 prosentin talouskasvu kääntyy helposti kolmanneksi perättäiseksi taantumavuodeksi, jos Venäjän-kauppa häiriintyy. 

-Jos mennään täysimittaisiin talouden pakotteisiin, Suomi on yksi niistä maista, jotka pahiten kärsivät. 

Sipilä pitää selvänä, että Krimin kansanäänestys on laiton. Hän tukee presidentin ja Suomen muun ulkopoliittisen johdon ottamaa kantaa asiassa.  

Lue myös:

    Uusimmat