Sipilä: Kärkihankkeilla ei paikata leikkauksia

Pääministerin ilmoitus 14:01

Kärkihankkeilla ei ole mitään tekemistä leikkausten paikkaamisten kanssa, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Hänen mukaansa Suomen ongelmat ovat sitä luokkaa, että hallitustyön on oltava aiempaa tavoitteellisempaa.   

Sipilän mukaan hallitus varmistaa kärkihankkeiden toteuttamisen aktiivisella seurannalla ja ohjauksella strategiaistunnoissaan noin kahden viikon välein.   

Pääministeri sanoi lisäksi, että hankkeiden vaikuttavuutta seurataan indikaattoreilla.   
Sipilä kertoi tänään eduskunnalle hallituksen kärkihankkeista ja reformeista.  

Hallitus käyttää kärkihankkeisiin miljardi euroa kolmen vuoden aikana. Eniten rahaa satsataan osaamiseen ja koulutukseen sekä biotalouteen ja puhtaisiin ratkaisuihin, molempiin 300 miljoonaa euroa.  

Lisäksi teiden ja väylien kunnostamiseen on osoitettu 600 miljoonaa euroa, mitä erityisesti keskusta pitää tärkeänä.  

Yksi hallituksen tavoitteista on toteuttaa laaja suomalaisen yhteiskunnan digitalisointi.  

– Nyt on pidettävä huoli, ettei digitalisointi jää hallinnon sisäiseksi puuhasteluksi ja ettei sitä pilata hitailla aikatauluilla. Tavoitteeseen pääseminen vaatii hallitukselta vahvaa poliittista johtamista, sanoi Sinuhe Wallinheimo kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa.  

Eduskuntaryhmien puheenvuorot täysistunnossa 44:48

Katso lähes kokonaan taltioitu täyistunto: 


Lue myös:

    Uusimmat