Sipilä ja Pohjoismaiden kollegat erikoisessa kuvassa – imitoidaanko tässä Trumpin ja saudien poseerausta?

Brittiläinen The Telegraph kummastelee valokuvaa, joka on julkaistu tällä viikolla Pohjoismaiden pääministerikokouksessa. Valokuvassa viiden Pohjoismaan pääministerit, Suomen Juha Sipilä mukana, pitelevät yhdessä jalkapallosta kiinni.

Brittilehti nostaa esille yhdennäköisyyden Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Saudi-Arabian vierailun aikana levinneeseen valokuvaan, jossa Trump, Saudi-Arabian kuningas Salman ja Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi ovat laskeneet kätensä hohtavaan palloon. Telegraphin toimittaja kysyykin otsikossa, että oliko kuva vain sattuma vai pilkkaavatko Pohjoismaiden pääministerit Trumpia ja muita?

Lehden mukaan ensimmäisenä yhdennäköisyyteen kiinnitti huomiota journalisti Steffen Stø, joka julkaisi Norjan hallituksen nettisivuilla eilen julkaistun kuvan pääministereistä ja jalkapallosta Twitter-tilillään ja ihmetteli sen samankaltaisuutta Trumpista otetun kuvan kanssa.

Asiaa ovat sen jälkeen ihmetelleet Twitterissä useampi taho.

Pohjoismaiden pääministerit kokoontuivat Norjan Bergeniin maanantaina ja tänään vuosittaiseen epäviralliseen pääministerikokoukseen. Pääministerit keskustelivat kokouksessa pohjoismaiden yhteistyön kehittämisestä sekä ajankohtaisista kansainvälisistä aiheista. Paikalla olivat Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, Tanskan Lars Løkke Rasmussen, Norjan Erna Solberg, Suomen Juha Sipilä ja Islannin Bjarni Benediktsson.

Trumpin ja Saudi-Arabian ja Egyptin johtajien pallokuva taas levisi kulovalkean tavoin julkaisunsa jälkeen ja siitä tehtiin oitis lukuisia pilakuvia.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat