Sipilä ja Lindström kiittelevät PAM:in päätöstä – "Vielä en ala hyppimään riemusta ja tekemään fist bumpia"

Pääministeri Juha Sipilä ja työministeri Jari Lindström ovat tyytyväisiä Palvelualojen ammattiliitto PAM:in ratkaisuun lähteä mukaan yhteiskuntasopimuksen soveltamisneuvotteluihin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiittelee Palvelualojen ammattiliiton päätöstä lähteä mukaan yhteiskuntasopimuksen soveltamisneuvotteluihin.

Samoilla linjoilla on työministeri Jari Lindström (ps.), mutta hänestä kevään neuvotteluissa on myös riskinsä.

– PAM:in lähtö neuvotteluihin hyvä uutinen. Sen olen oppinut, etten vielä rupea hyppimään riemusta ja tekemään fist bumpia, Lindström sanoo.

– Pidän hyvänä, että neuvotellaan. Tämä (PAM:in) ratkaisu on hyvä, vaikka siinä on tiukat reunaehdot.

Sipilä sanoo ymmärtävänsä, että päätös on PAMille vaikea. Hän viittaa erityisesti osa-aikaisten työntekijöiden aseman varmistamiseen. Työajan jatkaminen on Sipilän mukaan osa-aikaisille erityisen hankala kysymys.

Sipilä: PAMille ei uusia lupauksia yhteiskuntasopimukseen 1:59

Lue myös:

    Uusimmat