Sipilä haluaa puoluejohtajat uudelleen sote-pöytään

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä haluaa puheenjohtajat koolle kertaamaan maaliskuun sote-sovun päätökset. Sipilän mukaan asiasta on hyvä keskustella sen vuoksi, että kaksi puheenjohtajaa on vaihtunut maaliskuun jälkeen.

Alexander Stubbin lausunto puheessa ei ollut aivan sillä linjalla, mitä yhdessä sovittiin.

Neljä suurta puoluetta pääsivät sopuun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta yllättäen kevättalvella ja loppuvaiheessa mukaan tulivat myös loput puolueet. 

– Me päätimme siellä, että tuotanto perustuu toimiviin, olemassaoleviin rakenteisiin ja ehkä sen sisällöstä olisi hyvä jutella yhdessä, Sipilä sanoo. 

Kokoomuksen Stubb linjasi tänään, että sote-uudistus on ratkaistava tavalla, joka lisää ihmisten valinnanvapautta, tehostaa hallintoa eikä luo palvelutuotannon monopolia julkiselle tai yksityiselle puolelle. 

Parhaillaan eduskuntapuolueiden ohjausryhmä pyrkii tekemään puoluejohtajien paperin pohjalta tarkemmat jatkolinjaukset. Työ on myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta.  

Sipilä antaa kokoomuksen uudelle puheenjohtajalle tukensa, että lapsilisien leikkausten rakennetta ja oppivelvollisuusiän nostamista voidaan tarkastella uudelleen. Sipilä haluaisi perua molemmat suunnitelmat. 

– Ensimmäisten arvioiden mukaan oppivelvollisuusiän nostaminen maksaa julkiselle taloudelle suunnilleen saman verran kuin lapsilisien leikkaus. Ne voitaisiin jättää molemmat tekemättä ja silloin ollaan vahvasti kannattamassa sitä. 

Keskusta päätti puoluekokouksensa tänään Turussa. 

Lue myös:

    Uusimmat