Sipilä: Hallitusneuvottelut etenevät suunnitelmien mukaan

Keskustan Juha Sipilä kertoi lyhytsanaisesti hallitusneuvotteluiden etenemisestä Smolnassa.

Työ edistyy Sipilän mukaan sunnitelman mukaisesti. Talousryhmässäkin ollaan edistytty, vaikka siinä riittää vielä haastetta.

– Talouden raameja on paloiteltu, mutta siinä riittää vielä työtä.

– Sen verran hyvin on edennyt, että voimme tarkentaa tavoitteet päivämääriksi, Sipilä lisää.

Sipilä julkistaa hallituksen muodostamisen tavoitepäiväksi toukokuun viimeisen perjantain 29. toukokuuta.

Reformiryhmä tekee töitä 4 miljardin soputtamiseen. Yhteiskuntasopimusneuvottelujen henki näkyy Sipilän mielestä yhä mahdollisissa ratkaisuissa.

Sipilä on tyytyväinen myös talousryhmän työskentelyyn, vaikka arvioikin sen verkkaisemmaksi.

–  Kun talousryhmä saa aikaan ensimmäisen version, käy esitys työryhmissä kiertämässä. Viikonloppuna olemme toivottavasti pidemmällä talousvalmistelujen kanssa, Sipilä sanoo

Lue myös:

    Uusimmat