Sipilä grillattavana maakuntamallista: "Johtaisi kokonaisveroasteen nousuun"

Keskustan esitys maakuntauudistuksesta nousee tapetille MTV:n Kaksintaistelu-tentissä.

Keskusta esittää laajaa maakuntauudistusta. Puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan puolueen tavoitteena on maakunnallinen itsehallinto, jossa maakunnilla olisi verotusoikeus ja erillisillä vaaleilla valittavat valtuustot. 

Kokoomuksen Alexander Stubb tyrmää Kaksintaistelussa ehdotuksen maakuntaverosta.

– En pidä ajatusta kovin hyvänä. Meillä on tällä hetkellä veroaste korkealla, 45 prosenttia, kun keski-arvo on 39 prosenttia. Jos valtio verottaa, kunta verottaa, se hyväksytään. Mutta jos mukaan tuodaan vielä kolmas aste, niin se voisi johtaa kokonaisveroasteen nousuun ja siinä mielessä suhtaudun aika skeptisesti, Stubb sanoo.

Keskustan Juha Sipilän mukaan maakuntamalli on yksi vaihtoehto sotelle.

– Tärkeintä siinä on se, että kuntavaalien yhteydessä pidetään maakuntavaalit, jolla demokratia-ulottuvuus saadaan mukaan. Rahoitus voidaan toki kerätä muullakin tavalla kuin verottamalla, mutta veroaste ei saa nousta, se on päivänselvä asia, Sipilä korostaa.

– Sotesta puhuttaessa keskitymme liikaa veroihin ja hallintoon, vaikka siinä pitäisiolla ihminen keskiössä, Stubb puolestaan huomauttaa.

Kaksintaistelussa keskustan Juha Sipilä ei osannut sanoa, mistä vähennykset maakuntaveroa varten saataisiin.

– Emme mene puoleena maakunta edellä, vaan sote pitää ratkaista ensimmäisenä. Vähennykset pitää sitten sopia erikseen, se ei ole kovin olennainen seikka tässä. Emme ole vielä miettineet asiaa tällä tasolla, Sipilä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat