Siperian ylilentojen kieltäminen olisi Finnairille katastrofi

Venäjän mahdollinen ylilentokielto olisi Finnairille täydellinen katastrofi. Yhtiön olisi erittäin vaikeata kilpailla Aasian reiteillä, jotka ovat yhtiön strategian perusta.  

Vaihtoehtona voisi olla reitti Jäämeren yli Beringinsalmelle ja siitä eteenpäin Aasian kohteisiin. Toinen vaihtoehto on kiertää Venäjä etelän kautta.  

Kumpikin vaihtoehto tuhoaisi Finnairin jo nyt heikossa jamassa olevan talouden.  

Esimerkiksi reitti Helsingistä Siperian yli Tokioon on Air Miles Calculator -sivuston mukaan pituudeltaan 7 838 kilometriä. Beringinsalmen kautta kilometrejä tulisi noin 12 000.  

Yli 50 prosenttia pitempi lento merkitsee polttoainekustannusten nousua liki samassa suhteessa. Polttoaineet ovat lentoyhtiön selvästi suurin yksittäinen menoerä.  

Finnairin liikevaihto oli viime vuonna 2,4 miljardia euroa. Polttoainekustannusten osuus oli 690 miljoonaa euroa eli lähes 30 prosenttia liikevaihdosta.  

Paljon puhutut henkilöstökulut olivat "vain" 384 miljoonaa euroa. Lentoreittien pidentyminen on siten täysin ratkaisevassa asemassa yhtiön kannattavuuden kannalta.  

Pohjoisesta olisi vaikeata kiertää myös sen vuoksi, että Finnairin kaukoreiteillä käyttämien Airbus A330 -koneiden toimintasäde on noin 10 000 kilometriä ja A340-koneiden noin 13 000 kilometriä. Käytännössä tämä tarkoittaisi välilaskua Alaskassa.  

Aikaedun menettäminen ja kaksi välilaskua eivät taatusti huvittaisi Finnairin keskieurooppalaista asiakasta.   

Vaikuttaisi myös Euroopan reitteihin  

Etelän reitillä toimintasäde ei tulisi vastaan, mutta kaupallinen todellisuus sitä kovemmin. Kilpailijoiksi tulisivat lukuisat eurooppalaiset ja aasialaiset lentoyhtiöt.  

Keski- tai länsieurooppalaisen matkustajan päähän tuskin pälkähtäisi lentää ensin Helsinkiin ja sitten suunnata takaisin päin ennen kuin nokka suuntautuu kohti Aasiaa. Lyhyimmän ja nopeimman reitin etu vaihtuisi pisimmän ja hitaimman reitin haitaksi.  

Lentotietoja keräävän Flightradar24-sivuston mukaan Lufthansalla ja Air France-KLM:llä on jopa enemmän Siperian ylittäviä lentoja kuin Finnairilla. Frankfurtista, Pariisista tai Amsterdamista on kuitenkin paljon helpompi suunnata lennot kiertämään Venäjä.  

Se mikä on Finnairille katastrofi, on Lufthansalle ja Air France-KLM:lle vain ikävä takaisku.  

Helsingin maantieteellisen edun menettäminen vaikuttaisi dramaattisesti myös Finnairin reitteihin Euroopassa. Suuri osa Euroopan reittien matkustajista on eurooppalaisia ja aasialaisia, jotka jatkavat Finnairilla Aasiaan tai palaavat sieltä.  

Aikataulut mahdotonta pitää  

Liikennelentäjien liiton puheenjohtaja Sami Rolig muistuttaa myös, että lentoreittien pidentyminen vaikuttaisi aikatauluihin.  

Nyt Finnairin kone lentää Aasiaan ja takaisin saman päivän aikana. Jos reitit ja lentoajat pidentyvät, se ei enää onnistuisi. Finnairilta loppuisivat koneet, jos yhtiö yrittäisi pitää vuorojen määrän ennallaan.  

Melkoinen taikuri saa Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo olla yhtiön pitämiseksi pinnalla, jos Siperian pakotteet tulevat.  

Kaiken lisäksi Finnair on aloittamassa historiansa suurinta investointiohjelmaa, yhdentoista mannertenvälisen Airbus A350XWB -koneen hankintaa.  

A350 tulee sopivasti näyttäytymään ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaalle ensi tiistaina. Finnairin on määrä ottaa konetyyppi käyttöön runsaan vuoden kuluttua.  

Lue myös:

    Uusimmat