Siperian kaivosturmassa yli sata uhria

Eilisen kaivosturman jäljiltä on pystytty pelastamaan 93 ihmistä, kuolleita on löydetty 106. Savu, kaasu ja sortumat ovat haitanneet pelastustöitä.

Venäjällä Siperiassa pelastusmiehistöt ovat jatkaneet ponnisteluja eilisen kaivosturman uhrien auttamiseksi. Kateissa on neljä ihmistä ja 106 on löydetty kuolleina, kertoo maan hätätilaministeriö.

Kemerovon alueen kaivoksessa tapahtui eilen metaanikaasun tai hiilipölyn räjähdys. Turman alkusyyksi on epäilty kivivyöryä. Kemerovon kuvernöörin Aman Tulejevin mukaan Uljanovskajan kaivoksen yhteen osaan alkoi kerääntyä metaanikaasua kivivyöryn vuoksi, ja lopulta kaasu räjähti.

Kaivoksesta on saatu ulos hengissä 93 työntekijää. Pelastustöitä ovat haitanneet savu, kaasu ja kaivostunnelien katon sortuminen. Kaivosturma on pahin sitten Neuvostoliiton hajoamisen.

"Turman taustalla ehkä palkkakysymys"

Venäjän hätätilaministeri Sergei Shoigu on matkustanut turmapaikalle presidentti Vladimir Putinin käskystä. Pääministeri Mihail Fradkov on puolestaan luvannut "tiukkoja toimia", jotta vastaavanlaisia onnettomuuksia ei enää tapahtuisi.

Kemerovon alueella on kuollut parin viime vuoden aikana satakunta ihmistä hiilikaivosonnettomuuksissa. Useat alueen kaivoksista ovat surkeassa kunnossa, mutta Uljanovskajan kaivos avattiin vasta vuonna 2002. Siellä pitäisi Kemerovon aluehallinnon mukaan olla käytössä uudenaikaiset suojalaitteet.

Kaivostyöläisten riippumattoman ammattiliiton puhemies Aleksander Sergejev huomautti moskovalaisen radiokanavan haastattelussa, etteivät pelkät suojalaitteet riitä takaamaan kaivostyön turvallisuutta. Hänen mielestään ongelmia aiheuttaa myös kaivosmiesten palkkaus, joka perustuu työn tehokkuuteen.

- Kaivostyöläiset joutuvat usein työskentelemään kiireessä ja vaaroista piittaamatta, jotta he saisivat kohtuullista palkkaa.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat