Sinnemäki: Työttömyys kasvaa ensi vuonnakin

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) ennakoi ensi vuoden olevan työllisyyden kannalta haasteellinen. Sinnemäen mukaan työttömyys kasvaa selvästi vielä vuonna 2010 ja työpaikkoja menetetään lähes sama määrä kuin tänä vuonna.

Sinnemäen mukaan työllisyyden heikkeneminen näyttäisi syyskuun lukujen pohjalta olevan jonkin verran hitaampaa kuin työ- ja elinkeinoministeriö ennusti pari viikkoa sitten.

Työpaikat vähenevät yhä nopeimmin teollisuudessa ja ennen kaikkea teknologiateollisuudessa.

- Myönteisintä työllisyyskehitys on ollut palveluissa, jossa työllisyys on edelleen säilynyt suhteellisen hyvänä. Työllisyys on jonkin verran heikentynyt etenkin kaupassa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä liike-elämän palveluissa. Sen sijaan työpaikkoja on tullut lähes yhtä paljon lisää terveys- ja sosiaalipalveluihin ja koulutukseen, totesi Sinnemäki.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat