Sinnemäki: Runoilijana kilvoittelen itseni kanssa

Kansanedustaja-runoilija Anni Sinnemäellä on viime aikoina ollut kiireistä; pari viikkoa sitten hän ilmoittautui Vihreiden puheenjohtajaehdokkaaksi, viime viikolla ulos tuli runokokoelma, Aleksis Kiven katu, jonka työstämiseen on mennyt runsaat viisi vuotta.

Kokoelman saaminen kansiin juuri ennen eduskunnan kevätistuntokauden alkua on Sinnemäelle helpotus.

- Kirjoittaminen ei ole ollut mikään nopea prosessi ja siinä on ollut erilaisia vaiheita. Joskus olen kirjoittanut säännöllisesti pidemmän aikaa, sitten on tullut taukoja. Kesäisin olen kirjoittanut enemmän kuin niinä aikoina, jolloin olen tehnyt hirveästi töitä, kuvaa Sinnemäki.

Aleksis Kiven katu on Sinnemäen toinen runokokolema. Ensimmäinen Sokeana hetkenä (2003) sisälsi pääasiassa Ultra Bra -yhtyeelle tehtyjä sanoituksia. Toisin kuin edellisen teoksen, Aleksis Kiven kadun tekstejä ei ole julkaistu aiemmin, vaan ne on työstetty yksinomaan tätä kokoelmaa varten.

Haikeita ja nostalgisia kuvia

Aleksis Kiven kadun runoissa on paljon samaa tyyliä kuin Ultra Bran sanoituksissa. Sinnemäelle tärkeitä ja toistuvia perusteemoja ovat ystävyys, rakkaus, parisuhde ja oma kotikaupunki Helsinki. Myös ohikiitävien tuokioiden tarkka kuvaaminen, niistä välittyvä haikeus ja nostalgisuus ovat runoille ominaisia.

- Olen tavallaan halunnut pysäyttää sen kuvan johonkin hetkeen ja näyttää sen hyvin tarkasti - miten tilanteeseen on tultu ja miten kaikki voi hajota. Vaikka kokoelmassa on surullisen haikeita juttuja, siinä on läpitunkevana teemana myös onnellisten ja täysien hetkien tavoittaminen, Sinnemäki sanoo.

Ultra Bran tekstit sävelineen löysivät aikoinaan tiensä suomalaisten sydämiin niiden pääkaupunkikeskeisyydestä huolimatta. Ei siis ihme, jos vielä joskus hyräilisimme Aleksis Kiven kadun tekstejä sävellettyinä.

- Onhan se mahdollista, mutta mä en itse ollenkaan osaa säveltää, niin en voi sitä luvata, Sinnemäki nauraa.

Omakohtaisia tunnelmia ja asenteita?

/Sen kaiken piti olla vasta alkua/mutta onko rakkaus/ koskaan myöhemmin/ tehnyt niin kipeää/ Ne olivat onnen päivät/ kukaan meistä ei nähnyt eteensä/sillä iltapäivisin Hämeentiellä aurinko/ sokaisee kirkkaasti suoraan päin/

Sinnemäen runoja lukiessa miettii väkisinkin tekstien omakohtaisuutta. On rakkauden ja intohimon tunnelmia, iloista ystävyyttä, todentuntuisia tyttöporukoita ja lapsuudenkoteja. Omakohtaisuuteen melkein kymmenen vuotta politiikassa mukana ollut Sinnemäki vastaa näin:

- Sellaisesta tunteesta tai asenteesta ei helposti kirjoita, jota ei tunne, että tää vois olla näin. Kuitenkin se itse kirjoittamisen prosessi tyylittelee asioita johonkin suuntaan. Runoissa on asioita, joista ei jälkeenpäin tunnista itseään ja sitten taas on asioita, joista pystyy sanomaan, mistä se kirjoittaminen on saanut alkunsa.

/Aleksis Kiven katu on maailman/kaunein katu, leveä ja tyhjä/Nouseva aurinko valaisee/konepajan rakennusten tiilet/aamuselta haettujen keskiolutpullojen/hohtavat ruskeat kyljet/

Helsingin kaupunginosien tai katujen mukaan nimetyt runot ovat täynnä lämpöä omaa kotikaupunkia kohtaan. Alppilasta, Aleksis kiven kadusta kertovassa runossa on Sinnemäen mukaan haettu asennetta: oli kotipaikka mikä tahansa, sitä kannattaa ylistää. Aleksis Kiven kadulla Sinnemäki on itsekin asunut.

- Asioiden fyysinen sijoittaminen on kirjoittamisessa tärkeää. Kuvaamalla tuttuja paikkoja saa tekstin rakenteen pysymään jäntevänä. Konkretian kautta on helpompi sanoa asioita ja edetä yleiseen.

Hämeentie taas on mukana tunnelman takia. Sama kuva on toistunut Sinnemäen teksteissä aiemminkin.

- Hämeentiessä aurinko paistaa tiettynä vuorokauden aikana alhaalta suoraan silmiin. Kun Hämeentietä pitkin kulkee kesäaamulla kello neljältä, on vaikea nähdä eteensä. Tällaisia paikkoja löytyy tietenkin jokaisesta kaupungista, Sinnemäki muistuttaa.

Runoissa palataan myös lapsuudenkotiin vanhempien luo, jossa vastaanotto on lämmin. Siellä luetaan kirjoja, katsotaan tv-uutisia ja käydään kiihkeää debattia. Ystävättäristä kertovissa runoissa eletään lukioaikaista nuoruutta ja ystävyyttä, jota mikään, edes rakkaus, ei voi hajoittaa.

- Ystävärunoissa on haettu sitä, mikä hyvässä ystävyydessä on lohdullista eli luottamus pitkäkestoisuuteen, siihen että niissä on jotakin sellaista, mikä hyvällä tavalla kantaa ihmistä eteenpäin, Sinnemäki sanoo.

/Joskus heräämme juhlien jälkeen/syömme aamiaisen hitaasti tämän pöydän ääressä/ripsivärin ja rajauskynän jäänteet tekevät silmistä tummat/ ruodimme edellisen illan asioita/joku lähestyi sitä, se ja se oli hapan/

Runotyttönä politiikassa

Miten kirjallisesti lahjakas runoilijatyyppi sitten on viihtynyt politiikassa? Kolmannen kauden kansanedustaja ei tunnista itsessään runotytön identiteettiä, mutta löytää paljon yhteistä runojen kirjoittamisesta ja politiikasta.

- Niissä samaa on silmien auki pitäminen. Runoja ei voi kirjoittaa, ellei lue ja katso ympärilleen. Ja samalla tavalla tietenkin politiikassa täytyy olla valpas sen suhteen mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Toisaalta runoilu ja politiikan tekeminen tuntuvat Sinnemäestä täysin erilaisiltakin maailmoilta.

- Runoja kirjoittaessa sitä kilvoittelee itsensä kanssa siitä, miten tarkasti pystyy sanomaan jotkut asiat. Politiikassa taas on pitkälti kyse muiden kanssa kilvoittelusta eli siitä, miten rakennetaan yhteisiä ratkaisuja ja kompromisseja.

Pari viikkoa sitten Sinnemäki ilmoittautui Vihreiden puheenjohtajaehdokkaaksi. Jos toukokuussa pidettävä puoluekokous päätyy Sinnemäen valintaan, runojen kirjoittaminen jää - ainakin toistaiseksi.

- Olen iloinen siitä, että kokoelma on nyt valmis. Puolueen puheenjohtajuus on sellainen, että voi olla, että siinä ei löydy sellaista energiaa enää kirjoittamiselle. Ehkä kirjoittamiseen palaa vielä joskus, Sinnemäki miettii.

(MTV3)