Sinitiaisellakin on persoonallisuus, todistaa tuore väitöskirjatutkimus

Sinitiaisyksilöiden välillä on havaittavissa selviä persoonallisuuseroja, käy ilmi Turun yliopistossa ensi perjantaina tarkastettavasta ekologian alan väitöskirjasta.

Tohtorikoulutettava Barbara Class havaitsi väitöstutkimuksessaan, että lintujen persoonallisuus vaikuttaa niiden elossa säilymiseen sekä lisääntymismenestykseen.

Class havaitsi tutkimuksessaan muun muassa, että hyvin stressiä sietävillä sinitiaisnaarailla oli muita paremmat mahdollisuudet säilyä elossa vuodesta toiseen. Lisäksi aggressiivisen uroksen kasvattamilla sinitiaispoikasilla oli muita suurempi todennäköisyys selviytyä elossa ensimmäisestä elinvuodestaan.

Tutkimuksessaan Class pyydysti lintuja ja mittasi niiden käyttäytymistä muutaman minuutin kädessä pidon aikana. Hän tutki erityisesti, kuinka aggressiivisesti linnut käyttäytyivät kokeen aikana ja millainen lintujen stressitaso oli, eli kuinka nopeasti linnut hengittivät käsittelyn aikana.

Classin tarkasteleman sinitiaispopulaation aikuiset ja poikaset oli rengastettu, mikä auttoi tutkijaa laatimaan lintujen sukupuun ja selvittämään yksilöiden väliset sukulaisuussuhteet.

Class havaitsi myös, että persoonallisuus vaikuttaa sinitiaisten parinvalintaan, sillä aggressiiviset koiraat ja naaraat pariutuvat yleensä keskenään.

Samoin Class havaitsi, että sinitiaisten persoonallisuus muuttuu iän myötä. Esimerkiksi aikuisten lintujen aggressiivisuus vähenee vanhenemisen myötä. 

Lue myös:

    Uusimmat