Sinilevät pysyneet edelleen kurissa

Suomenlahdella sinilevän määrä on lisääntynyt viime viikosta. Suomen ympäristökeskuksen mukaan levää on monin paikoin runsaasti, mutta kovan tuulen takia se ei ole muodostanut yhtenäisiä lauttoja. Saaristomerellä sinilevää on vain paikoin. Sisävesillä levähavainnot ovat vähentyneet viime viikosta. Levän vähenemistä ovat auttaneet tuulinen sää, ukkosmyrskyt ja pintavesien viileneminen.

Sinilevän määrä Suomenlahdella on kasvanut viime viikosta. Suomen ympäristökeskuksen mukaan levää on monin monin paikoin runsaasti, mutta millään alueella levät eivät ole muodostaneet yhtenäisiä lauttoja kovan tuulen takia. Sisävesillä levähavainnot vähenivät viime viikosta. Levän vähenemisen ovat aiheuttaneet tuulinen sää, ukkosmyrskyt ja pintavesien viileneminen. Sinilevähavaintoja on 44 järvestä tai joesta, kun viime viikolla vastaava luku oli 56.

Sinilevät saattavat nousta jälleen pintaan parin päivän kuluttua tuulten tyyntymisestä, varsinkin jos lämmin sää jatkuu. Uimista ja peseytymistä sinileväpitoisessa vedessä tulee välttää. Sisävesien pintalämpötilat ovat monin paikoin vain hieman korkeampia kuin pitkänajan keskiarvot. Etelä- ja Keski-Suomessa vesien lämpötila vaihtelee 17-21 asteen välillä.

Sisävesillä tuntuvia haittoja

Sisävesillä leväkukinta arvioitiin runsaaksi tai erittäin runsaaksi yhdeksällä paikalla. Vihdin Enäjärvellä, Aurajoessa Halisten ja Maarian altaissa ja Köyliön Ilmiinjärvellä sinilevähaitat ovat olleet tuntuvia. Myös muun muassa Säkylän Pyhäjärvessä, Lahden Vesijärvessä, Luumäen Kivijärvessä ja Saimaalla Lappeenrannan ja Mikkelin edustalla sinilevät ovat aiheuttaneet lieviä haittoja jo useamman viikon ajan.

Merellä kapeita hajanaisia sinilevien pintakerääntymiä esiintyi alkuviikolla Porvoosta Kotkaan ulottuvalla alueella. Esiintymät olivat keskittyneet ulkomerelle tai ulompien saarien tuntumaan. Sisäsaaristossa sinileväkertymiä ei ole esiintynyt ja Saaristomerellä sinilevää on vain paikoin. Läntisellä ja keskisellä Suomenlahdella valtalajina on myrkytön Aphanizomenon-sinilevä, mutta myös myrkyllinen Nodularia-sinilevä on runsastunut viime viikosta. Viikonlopun voimakkaat tuulet aiheuttivat Suomen rannikolla kumpuamista, jonka seurauksena pintalämpötilat ovat paikoin laskeneet jopa 15 asteeseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat