VIDEO: Sinilevälautat valtaavat edelleen merialueita

Levälauttoja lounaisilla merialueilla 1:12

Suomen ympäristökeskuksen mukaan eteläisellä Saaristomerellä, varsinaisen Itämeren pohjoisosassa ja läntisellä Suomenlahdella esiintyy yhä laajoja sinilevälauttoja. Levälautat eivät ole kuitenkaan enää laajentuneet Suomen merialueilla.

Sinilevät tarvitsevat vedestä kasvuunsa fosforia. Ilmakehästä ne saavat tarvitsemansa typen. Sinilevä vaatii lisäksi kasvuunsa lämmintä ja tyyntä säätä joidenkin viikkojen ajaksi.

Olosuhteet sinilevän kasvulle ovat olleet tänä vuonna otolliset. 

– Myrskyinen alkuvuosi, jota seuraa pitkä lämmin jakso kesällä, tuottaa sinileväkukinnoille otolliset olosuhteet. Tänä vuonna kaikki sinileviä suosivat tekijät osuivat yhteen, johtava tutkija Harri KuosaSuomen ympäristökeskuksesta toteaa.

Luontainen osa Itämerta

Sinileviä on vedessä jonkin verran aina. Niiden massaesiintymät ovat yleensä huipussaan kesä–heinäkuun vaihteessa. Massat vähenevät, kun ravinteet on kulutettu loppuun. 

– Sinileviä on esiintynyt tuhansia vuosia Itämeren ulapalla. Kukintojen laajuus ja runsaus on kuitenkin lisääntynyt ihmisen aiheuttaman ravinnekuormituksen vuoksi viimeisen 50 vuoden aikana. Vaikka ravinnekuormitusta on osin saatu kuriin, Itämeren altaaseen on varastoitunut suuri määrä ravinteita, joiden poistuminen on hidasta, Kuosa kertoo.

Suhtauduttava varoen 

Sinilevissä on lajeja, joissa on hermo- tai maksamyrkkyä tuottavia kantoja. Samakin laji saattaa esiintyä myrkyllisenä tai myrkyttömänä. Myrkkyä tuottava kanta ei välttämättä ole myrkyllinen koko ajan, vaan saattaa alkaa kehittää myrkkyä vasta myöhemmin.

Ympäristökeskuksen mukaan kaikkiin runsaisiin sinileväesiintymiin täytyy suhtautua niin, että ne voivat olla suurella todennäköisyydellä myrkyllisiä.

Sinilevämyrkkyjä voi olla vedessä levämassan kadottuakin noin 1–4 viikon ajan. Myrkkyjen viipymään vedessä vaikuttaa, miten hyvin vesi vaihtuu kyseisellä paikalla. Runsaan sinileväesiintymän yhteydessä ilmassa saattaa olla levistä vapautuneita yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä.

Jos vedessä esiintyy runsaasti sinilevää, sitä ei pidä käyttää talous-, pesu- eikä löylyvetenä. 

Lue myös:

    Uusimmat