Sinilevä voimistuu lämpimällä ja tyynellä säällä

Sinilevä on helteillä voimistunut massaesiintymisten kynnykselle. Havaintoja sinilevälautoista on tehty mm. Kymenlaakson rannikkovesillä ja sisäjärvillä.

Vahvoja sinileväesiintymiä on lentotiedustelussa todettu Suomenlahdella Huovarin ja Haapasaaren vesillä sekä Ahvenkosken edustalla. Sinilevää on meren pinnasta viiden metrin syvyydelle. Huovarissa Venäjän puolella on mereen alkanut muodostua sinileväjuonteita.

Tutkimuspäällikkö Veli Välipakka Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksesta Kouvolasta toteaa, että sinilevä pitää lämpimästä ja tyynestä säästä. Jos tuuli yltyy, levämassa laimenee veteen vaarattomaksi.

Sinileväkukinnasta tai sen massaesiintymisistä puhutaan silloin, kun levä nousee suurina määrinä pintaan. Se muodostaa lauttoja ja meren tai järven vesi voi näyttää vaalean vihreältä puurolta.

Sinileväkukintaan on suhtauduttava kuin siinä olisi myrkkyä. Uiminen tai saunavetenä käyttäminen saattaa aiheuttaa allergioita, silmäoireita ja nuhaa. Varsinkin lapsille sinilevä on vaaraksi. Sinileväpitoinen vesi on myös tappanut sitä juoneita kotieläimiä. Leväpitoisesta vedestä pyydystettyjä kaloja voi syödä kukinnan aikanakin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat