Sini Sabotagen video syntyi sattumalta – stailisti ohjaksissa

Julkimoiden tyyliä luova stailisti Maryam Razavi on varsinainen moniosaaja.

Mikko Leppilammen kanssa seurusteleva malli ja stylisti Maryam Razavi avasi itselleen uudenlaisia ovia viime syksynä.

Nainen tapasi räppäri Sini Sabotagen sattumalta kesällä 2012 festivaaliyleisön joukossa. Puhe kääntyi räp-musiikkiin ja Maryam kertoi haaveestaan päästä joskus ohjaamaan musiikkivideota.

– Sini kertoi, että hän on juuri julkaisemassa uutta biisiään ja tarvitsisi videolleen ohjaajan. Kaikki kolahti kohdilleen aivan sattumalta, Maryam muistelee ihmetelleensä.

Maryam pääsi toteuttamaan haaveensa ja ohjaamaan Sinin 09 -kappaleeseen videon.

– Mä oon vieläkin ihan fiiliksissä, se oli tosi kivaa! Vaikkakin tosi haasteellista ensikertalaiselle, Maryam kertoo.

Tyyliä tähdille

Stailistina työskentelevä Maryam on nainen julkimoiden hiottujen vaatekertojen takana. Tuorein tapaus oli Anna Abreun tyyli, jota ihailtiin viikolla lehdistötilaisuudessa.

– Anna on ihan mieletön tyyppi, häntä oli tosi kiva stailata. Yhteistyömme jatkuu varmasti, Maryam paljastaa.

Maryamin luomia asukokonaisuuksia on nähty myös Diandran ja Elastisen yllä. Nainen on stailannut molemmille musiikkivideot.

– Siinä mennään aina persoonan mukaan. Inspiroidun jokapäiväisestä elämästä, muotilehdistä, elokuvista ja blogeista, Maryam kertoo.

– Olen tosi onnellinen, että saan tehdä tätä työtä, Maryam summaa.

Katso Maryamin Sini Sabotagelle tekemä debyyttiohjaus täältä.

Diandra esiintyy musiikkivideollaan Maryamin valitsemissa asuissa.

Elastisen musiikkivideostailisyntyi Mariamin käsissä.

(MTV3 – TANJA KORPELA)

Lue myös:

    Uusimmat