Simpsonit-tunnarista puhkesi mojova riita

Simpsonit-sarja on vältellyt sotkuisia oikeustaistoja pitkään, mutta nyt hittisarjan tuttu tunnusmusiikki on saanut Yhdysvalloissa aikaan muhkean riidan.

Supersuosittu Simpsonit-animaatio on ennätyspitkästä historiastaan huolimatta onnistunut säästymään sotkuisilta oikeustaistoilta, vaikka monet sarjassa nähdyt käänteet ovatkin herättäneet usein huomiota niin mediassa kuin katsojissakin. Nyt suosikkianimaation puhtoiseen syytehistoriaan uhkaa kuitenkin tulla särö. Hollywood Reporterin mukaan kinaa on nimittäin aiheuttanut nyt hittisarjan tuttuakin tutumpi tunnusmusiikki.

Sivuston mukaan yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten muusikkojen etuja ajava ammattiliitto AFM on haastanut oikeuteen 20th Century Foxin ja NBC Universalin. Liitto on närkästynyt Simpsonit-tunnusmusiikin luvattomana pitämästään käytöstä.

Kantelun mukaan yhtiöt ovat käyttäneet Simpsoneihin sävellettyjä musiikkeja tavoin, joihin niillä ei muusikkojen kanssa tehtyjen sopimusten puitteissa ole lupaa. Liitto vaatiikin muusikoille ensi alkuun tuntuvia rahallisia korvauksia musiikkien luvattomasta hyödyntämisestä.

Missä Simpsonit-musiikkia ei muusikoiden mielestä saa soittaa? Miten syytetyt yhtiöt näkevät asian? Lue lisää:Simpsonit-tunnarista puhkesi muhkea riita

SIMPSONEIDEN uusi ennennäkemätön 23. tuotantokausi Subilla 1.11. alkaen, torstaisin ja keskiviikkoisin klo 20 ja 20.30.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat